Diakhate – My Thing
Turkulainen Diakhate perustettiin Cryscythe-yhtyeen tuhkista vuoden 2003 lopulla. Bändi haki lopullista musiikillista linjaansa aina keväälle 2006 asti, jolloin se päätti pienen keskustelutuokion seurauksena alkaa soittamaan nykyisen tyylistä melodista heavymetallia.
My Thing -promo sisältää kaksi biisiä, joista jää aikamoisen kaksijakoinen fiilis. Molemmat kappaleet eroavat tyylillisesti kuin vaikutteellisestikin toisistaan melkoisesti. Nimiraita My Thing on perinteisempää thrash-vivahteista heavymetallia Metallican ja Megadethin hengessä. Sisältö uhkuu nykyaikaa sekä tuulahduksen vanhaa liittoa. My Thing on toimiva raita, joskaan se ei tarjoa mitään ennen kuulematonta.
Into My Heart vie kuulijansa Sentencedin uran keskivaiheen tuotannon tyyppiseen tavaraan. Biisistä tuleekin mieleen aika lailla suoria yhtymäkohtia Muhoksen miesten Down-levyn materiaaliin ja sieltä edelleen kappaleeseen Noose.
My Thing -promolla Diakhate näyttää osaavansa soittamisen jalon riemun, mutta tyyli tuntuu olevan edelleen hieman hukkateillä. Seuraavalle kiekolle odottaisi mielellään enemmän omaperäisyyttä ja suorista vaikutteista eroon pääsyä.
Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2007-02-20
Arvostelija : Petri Klemetti
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.