And Then You Die – Abuse Park
Vaasalainen industrial-kokoonpano And Then You Die tarjoilee genren standardeja täydellisesti mukailevan tuotoksen. Yhtyeen kymmenvuotisen historian ensimmäinen cd-julkaisu Abuse Park kestää pitkälle toista tuntia, ja se sisältää lähes parikymmentä biisiä. Kaiken lisäksi suurin osa kappaleista venyy yli viisiminuuttisiksi, aivan kuin täysiverisellä industrial-albumilla kuuluukin.
And Then You Diesta tulee välittömästi mieleen Nine Inch Nails. Koneelliset soundit, yksinkertaistetut rakenteet ja hitaasti etenevät, tunnelmoivat kappaleet onnistuvat luomaan tyylikkään tunnelman, jota höystetään silloin tällöin enemmän tai vähemmän raskailla kitararaidoilla. Vokaaliosuudet on suurimmassa osassa biisejä jätetty taustalle, ja vokaaleita on luonnollisestikin ajettu mitä erilaisimpien efektien läpi. Levy on muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta englanninkielinen. Kokonaisuus toimii ja kuulostaa hyvältä, mutta vain tiettyyn pisteeseen asti.
Pahin ongelma Abuse Parkilla on nimenomaan se, että liian paljon pelkän tunnelman varaan rakentuvaa materiaalia jättää kuulijan helposti kylmäksi. Levyyn pääsee muutaman kuuntelun jälkeen sisälle, mutta silti kokonaisuus jää vain tyylikkääksi taustamusiikiksi. Onneksi suomenkieliset kappaleet Sydämeni laulu ja Aavistus orgiaa tarjoavat riittävästi tarttumapintaa ja koukkuja niin, että ne muodostuvat levyn tukipilareiksi. Nämä biisit ovat enemmän selkeitä sävellyksellisiä kokonaisuuksia kuin levyn muu materiaali. Omaan maailmaansa uppoutuneena industrial-maakarit monesti unohtavat, että tällaisiakin kappaleita tarvitaan muun jumituksen joukkoon.
Abuse Parkia on yhtä vaikea väittää hyväksi kuin huonoksikaan levyksi. And Then You Dien industrial-fiilistelyä on mukava kuunnella, mutta se ei jätä kuulijaan sen suurempaa poltetta palata levyn pariin. Ehkäpä kuitenkin jonakin yönä juotuani pannullisen kahvia lyön Abuse Parkin cd-soittimeeni.
Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2003-05-10
Arvostelija : Kalle Heino
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.