Replica – Disease In the Studio
Nuorissa elää Suomen toivo, ja näin on ainakin speed ja thrash metalin kohdalla. Turun ja Piikkiön suunnalta saapuva Replican jäsenistöltä ei kaikilta nimittäin vielä onnistu yökerhon ovesta sisään marssiminen, mutta vauhdikkaan metallin soittaminen luonnistuu sen sijaan sujuvasti. Neljästä varsinaisesta biisistä muodostuva Disease In The Studio on vanhan kunnon speed/thrash metalin juhlintaa alusta loppuun unohtamatta napakoita kitarasooloja.
Soundit saavuttavat tyydyttävän arvosanan. Soittotaidoista ei sen sijaan löydy mitään sormen heristystä kaipaavaa. Ainoastaan rytmissä pysymiseen kannattaa jatkossa kiinnittää huomiota, sillä yhteisen rytmin menettäminen on muutamaan otteeseen vaarallisen lähellä. Vokaalit kaipaisivat hieman lisää syvyyttä ja voimaa, mutta asia saattaa korjaantua iän ja taitojen karttuessa. Vokalistin tyyli ei noudata perinteisen thrash-vokaaleiden linjaa, vaan ääni tuo itse asiassa enemmän mieleen legendaarisen Lemmy Kilmisterin karhean laulutyylin.
Demon aloittava Valmi8 muistuttaa niin paljon Slayerin tuotantoa, ettei tämän esikuvan vaikutuksesta Replican musiikkiin jää epäilystäkään. Tätä seuraava M.O.S.S. ei yllä aivan aloitusraidan tasoiseen tunnelmaan. Raidan kertosäe ei tunnu istuvan muuhun materiaaliin. Kolmantena lisukkeena notkuvan, Metallican ja Panteran välimaastossa liikkuvan Tyrantin rauhallisempi tempo ja tarttuva kitarariffi huolehtivat raidan parissa viihtymisestä. Viimeinen biisi, Tritonus, on demon raidoista se, josta ei jää mieleen mitään erityistä, ei hyvää eikä huonoakaan.
Disease In The Studion kuuntelu jätti jälkeensä kuvan taitavasta ja omistautuneesta metalliyhtyeestä. Mikään ei ole pahasti pielessä ja kaikesta löytyy toisaalta jotakin parannettavaa. Alla on siisti pohjatyö, joten mikään ei estä bändi kehittymistä vielä pidemmälle.
Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2007-02-20
Arvostelija : Sini Hytönen
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.
Comments
One response to “Levyarvostelut”
[…] „Levyarvostelut-Konsortiumsprojekt III – Terra Incognita (Die unentdeckte Welt)“. Noise.fi [fi] (Rezension) (auf Finnisch). 26. Oktober 2003. Abgerufen am 26. Februar […]