Crimson Sun – Tales Unseen
Viisi vuotta kasassa ollut haminalainen Crimson Sun on edennyt vuoden sisällä jo toiseen demoonsa. Liekö tuotteliaisuudessa kyse nuoruuden innosta, sillä soittajat ovat juuri ja juuri ylittäneet täysi-ikäisyyden rajan 14-vuotiasta kosketinsoittajaa Jaakko Lahtista lukuun ottamatta.
Crimson Sun esittää melodista naislaulumetallia. Lähimmät vertauskuvat löytyvät kotoisilta musakentiltä ja ovat Nightwish ja Stratovarius, etenkin ensin mainittu. Meinasinkin aloittaa arvostelun sanoilla ”tässä on Haminan oma uraansa aloitteleva Nightwish”. Periaatteessa tuo kuvastaisi yhtyettä parhaiten tyylillisesti. Crimson Sun ei ole kuitenkaan ole vielä täysin valmis paketti.
Kolmen kappaleen annin aloittaa Bleed for Me, joka on menevä biisi. Tuntuu kuitenkin, että alkuosa jää liikaa päälle. Laulu hukkuu myös pahasti muiden instrumenttien tulvaan. The Dreamholder alkaa puolestaan löyhästi Stratovariuksen Black Diamondin mieleen tuovilla sävelillä, mutta muuttuu varsin nightwismaiseksi edetessään. Toimiva Horizon Road päättää kiekon annin tunnelmallisesti ja kauniisti sopien todella mainiosti viimeisen kappaleen virkaan.
Crimson Sunin soitosta kuuluu lähes jokaiselta osa-alueilla vielä kokemattomuuskin. Etenkin rumpalilla tuntuvat menevän välillä tahdit sekaisin. Myös laulaja Tina Jukaraisen ääneen pitäisi saada enemmän voimaa ja omaa karismaa. Nyt Tina yrittää kopioida liikaa Tarja Turusta pääsemättä siltikään oikein kuuluville asti. Soundipuoleen kannattanee satsata myös seuraavilla demoilla tuntuvasti enemmän. Kotikutoisella tuotannolla valitettavan harvoin onnistutaan vakuuttamaan levy-yhtiösedät.
Herää myös kysymys, että kannattaisiko bändin kehittää enemmän omaa juttuaan kuin seurata valmiita polkuja? Tuntuu, ettei Nightwishin jälkeläisbändeille riitä enää tilausta, koska harva, jos yksikään – pystyy laittamaan ainakaan paremmaksi.
Arvosana : 2/5
Arvostelu julkaistu : 2007-02-19
Arvostelija : Petri Klemetti
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.