Moonsorrow – V : Hävitetty

Moonsorrow’n viidennen pienokaisen V: Hävitetty synnytys lienee ottanut todella koville, sillä ylpeä isäviisikko onnistui auttamaan maailmaan lähes yhtä tuhdin pakkauksen kuin yhtyeen nimeltä mainitsematon kitaristi on. Voimasta ja kunniasta – ja Kivenkantaja-kiekoilta tutut folkkipoljennot ja sankarihenkisyys ovat taka-alalla, ja korvakäytävät täyttää Verisäkeillä vahvasti esiin otettu tumma raakuus. Musiikissa kuuluu toki edelleen tutun pakanallinen Moonsorrow-soundi, mutta etusijalle on noussut nyt entistä selvemmin jylhä ja heikot maahan murjova mahtipontisuus. Mielenkiintoisen Hävitetystä tekee myös se, että vaikka sanoitukset tihkuvat epätoivoa ja biisit ovat yltiöpitkiä, sävellyksistä välittyy kuitenkin sieltä täältä pientä toivonkipinää ja elämää luovaa luonnonläheisyyttä.

56-minuuttisella levyllä on vain kaksi raitaa, joista ainakin ensimmäisen (Jäästä syntynyt / Varjojen virta) olisi voinut hyvin jakaa kahtia, sillä Jäästä syntynyt on selvä intro-osuus. Mutta hyvin se on nivottu yhteen jälkimmäisen osion kanssa. Kuten puolituntiselta raidalta sopii olettaakin, siitä löytyy huomattavasti syvyyttä, eikä se sorru doomia usein vaivaavaan tasapaksuuteen. Raa’an kokonaisuuden painopisteet ovat vahvasti jyräävässä sävellyksessä ja sitä tukevassa Ville Sorvalin tuskaisessa rääkyörinässä, mutta mukaan mahtuu myös pitkiä instrumentaalikohtia, kepeää tunnelmointia, mahtipontista kööriä, haitaria ja huiluakin. Kakkosraita Tuleen ajettu maa alkaa shamaanifiilistelyllä, johon yhdistyvät vähitellen metallielementit, ja biisi lähtee kasvamaan varovasti kohti tiukkaa black metal -huipennusta. Sitä ennen ja sen jälkeenkin mukana kulkee riittävän monenlaista elementtiä, joista välittyy hyvin kappaleen paras piirre eli säälimätön mahtipontisuus.

Ennakolta Moonsorrow’n kunnianhimoinen hanke kahden biisin täyspitkästä levystä tuntui lähinnä suuruudenhulluudelta ja erikoisuuden tavoittelulta. Lopputulos on kuitenkin erittäin vakuuttava, sillä huomattavista pituuksistaan huolimatta molemmat kappaleet pysyvät hyvin nahoissaan. Erityistä kiitosta ansaitsee se tosiseikka, että biisien punaiset langat eivät katoa hetkeksikään, vaikka teemat kokevatkin huomattavaa variointia. Sävellyksiltään ja sanoituksiltaan levy on varsin moitteeton, mutta koska V. Sorvalin laulusuoritukset ovat hetkittäin turhan väkinäisiä ja ne on jätetty liian taka-alalle, ihan napakymppiin Moonsorrow ei kuitenkaan osu.

Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2007-01-16
Arvostelija : Olli Koikkalainen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.