Levyarvostelut

He Is Legend – Suck Out the Poison

Wilmingtonista tuleva viisikko onnistuu kolmannella albumillaan lyömään trendikkäitä kilpakumppaneitaan mojovalla vasurilla keskelle oikeata ohimoa. Tästä ei sitten ihan heti noustakaan, ja yhtye poistuu kehästä kaikesta altavastaajan asemaan liittyvästä huolimatta selkeänä voittajana. Yhtyeen hieno tapa sekoittaa erilaisia musiikkityylejä kantaa vallan mainiosti, eikä lipsahtamisen vaara ole hetkeäkään läsnä.

Pääelementtejä yhtyeen soitannossa on oikeastaan kaksi. Vahvemmin niistä on läsnä southern rock -tyylinen tavara, johon on annosteltu sopivassa määrin screamon hyviä puolia, lähinnä siis eräänlaisia tempoiluja. Riffit ovat melko tukevasti etelän suunnalla, ja onpa melodioissa ajoittain mukana jopa vaikutteita grungesta. Laulu on jossain kertosäkeistöhuudon ja viskin polttaman rohinan välisessä maastossa. Schuylar Croom onnistuu tässä vaativassa tehtävässään erinomaisesti, sillä ääniala on todella monipuolinen. Tästä loistavana esimerkkinä mainittakoon Suck out the Poison, jossa puhdas laulu on mukana erittäin miellyttävänä osuutena.

Soitollisesti yhtyeen vahvuudet ovat melodioiden luomisessa ja intensiteetin ylläpitämisessä. Levyn kappaleisiin tulee jollain tavalla himo, kun niitä on pidempään kuunnellut, ja samalla screamon ainesosasiin on päässyt sinuksi. Sinuiksi siis siinä mielessä, että vaikka kyseisen tyylin parhaat puolet ovatkin edustettuna, niin vaatii tuo rääkyminen edelleen totuttelua.

Jos haluat musiikkiisi edes hitusen jotain omaleimaisuuden otoksia, niin silloin He Is Legend on melko oivallinen valinta. Eräällä tavalla yhtye seilailee Downin ja Everytime I Dien mielenkiintoisessa sekoituksessa. Ja onpahan mukana aavistus Foo Fighters -tyylisiä laulumelodioita, kuten vaikka Mushroom Riverillä. Kyseessä on erinomainen levy, jolla mitä luultavimmin ylitetään kirkkaasti edeltäjänsä 40 000 kappaleen myynti ja soitetaan isommilla lavoilla kuin aiemmin. Loppujen lopuksi voitto oli melko tyrmäävä, sillä ainoastaan Hollywoodin elokuvateollisuudesta tuttu mammuttitauti, eli liika pituus, on täystyrmäystä vastaan hanittava tekijä.

Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2007-03-03
Arvostelija : Jarno Leivo

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.

Comments

One response to “Levyarvostelut”

  1. […] „Levyarvostelut-Konsortiumsprojekt III – Terra Incognita (Die unentdeckte Welt)“. Noise.fi [fi] (Rezension) (auf Finnisch). 26. Oktober 2003. Abgerufen am 26. Februar […]

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.