Levyarvostelut

Dominia – Divine Revolution

Dominia tulee Venäjältä, tarkemmin sanottuna Pietarista. Tämä yhtyeen debyyttilevy Divine Revolution on äänitetty ja tuotettu Suomessa Janne Saksan johdolla. Dominian tyyli seikkailee goottielementtejä flirttailevassa rokkaavassa metallissa, johon on tuotu voimakkaasti lisäsävyjä klassisesta musiikista. Bändin metalli on ajoittain herkkää, ajoittain rankkaa ja monenkirjavaa.

Dominialla on melkoinen tausta soittajina ja taiteilijoina ylipäätään. Yhtyeen kaksi viulistia, Casper ja Kat, ovat molemmat soittaneet aikoinaan Pietarin sinfoniaorkesterissa. Biisintekijä ja Dominian johtaja Anton Rosa on kunnostautunut bändihommien ohella näyttelijänä Venäjällä. Vaikka yhtyeen jäsenet ovat tehneet itseään tunnetuiksi monella eri saralla, luonnistuu myös metallin soittaminen ammattitaitoisen varmaeleisesti.

Dominia onnistuu luomaan biiseihinsä jylhyyttä, synkkää tunnelmaa, raskaampaa otetta ja mahtipontisuuttakin. Vaatii silti melkoisesti paneutumista levyn materiaaliin, ennen kuin sieltä alkaa nousta esiin yksittäisiä helmiä. Nopeatempoinen ja rivakasti starttaava avausraita Prophecy toimii mainiona johdantona levyyn. Kunniamaininnan omaperäisyydestä ja silti hallitusta biisikokonaisuudesta ansaitsee kolmosraita Burial of Reasons. Siinä yhdistyy vanhan Moonspellin löyhästi mieleen tuova synkkä kosketinkuvio ja raaka laulu sekä hieno black metal -nopeuksiin nouseva loppuosa. Levy päättyy hienoon yli yhdeksänminuuttiseen Mountains of God´s Depressioniin, jossa yhdistyy rauhaisa kauneus ja rankka metallinen rosoisuus. Biisi alkaa yli kaksiminuuttisella piano-osalla, välillä soitetaan vähän metallia ja lopussa hempeillään hieman. Eikä Divine Revolutionin muistakaan kappaleista suuremmin mitään pahaa sanottavaa heru.

Dominia osoittaa tällä debyytillään olevan lähitulevaisuuden yksi varteenotettavimmista venäläisistä metallibändeistä, joissa yhdistyy rankkuus ja tunnelma, nerous ja omat ideat. Mikään osa-alue ei Divine Revolutionilla varsinaisesti kärsi. Kappaleissa voisi toki olla hitusen enemmän tarttumapintaa, jolloin levy hakeutuisi helpommin soittimeen uudestaan ja uudestaan.

Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2007-01-14
Arvostelija : Petri Klemetti

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.