Relention – At Last

Hämmästyin laitettuani Relentionin tuoreen demon ensimmäistä kertaa soittimeeni. Harvempi kevyttä melodista rokkia veivaava pumppu nimittäin aloittaa levyään göteborg-sävyisellä kahden kitaran riffittelyllä. Tämä tuo ilahduttavaa väriä ja auttaa bändiä erottumaan massasta.

Muutaman vuoden kasassa olleen yhtyeen rock pohjaa siis pääasiallisesti tunnelmallisille kitarakuvioille, ja ajoittain palettiin tuovat oman lisäsävynsä jo mainitut tuplakitarariffit. Bändi mainitsee sivuillaan esikuvikseen mm. Nickelbackin sekä Creedin, mutta itselleni varsinkin kakkosbiisistä Untitled tuli ennemmin mieleen uudempi Katatonia. Ja sitä paitsi jo tällä demolla on mielestäni enemmän potentiaalia kuin mainituilla pohjoisamerikkalaisilla rokkareilla yhteensä.

Sävellykset siis toimivat. Bändin Akilleen kantapäinä tuntuisivat kuitenkin olevan laulaja Sanna Urtin ohuehko ääni ja rumpali Ari Pulakan paikka paikoin jäykähkö soitto. Urtin ääni tahtoo hukkua turhan helposti kitaroiden ja basson alle. Hieman voimakkaampi tulkinta saattaisi antaa kappaleillekin uutta potkua. Rumpuihin puolestaan lisää groovea, ja jälki voisi olla paljon tehokkaampaa. Suurimman osan ajasta patteristo toimii ihan näinkin, mutta ajoittain tietty metallimainen jäykkyys pistää puremaan hammasta.

Kaiken kaikkiaan demosta jää kuitenkin varsin myönteinen kuva. Ei räjäytä tällaisenaan pankkia, mutta potentiaalia Relentionilla piisaa. Mielenkiintoinen yhtye ja demo.

Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2007-01-20
Arvostelija : Juho Leppänen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.