Levyarvostelut

Bloodred Bacteria – Kiss The Goat

Saksalainen grind- ja hardcorebändi Bloodred Bacteria on koonnut vuosien 2000-2006 välisenä aikana tehdyt teokset yhteen ja vielä nauhoittanut ne uudelleen tuoretta albumia varten. Huikeat 28 raitaa sisältävä levy ei silti pituudellaan pelota, biisien keskimääräinen aika kun roikkuu siellä minuutin kohdalla, lukuun ottamatta yli yhdeksän minuutin mittaista teosta From Zero To Hero, jonka koko olemassaolo herättää kummastusta. Hidas jumitusraita tasaa toki tilit kesken hengästyttävän menon, mutta raidan ylimitoitettu kesto rikkoo samalla kokonaisuutta.

Bloodred Bacterialta löytyy muutamaan otteeseen pari kelvollista ässää hihasta maukkaiden riffien muodossa. Bändi onnistuukin varsin mallikkaasti lyhyiden grindcore-teosten täytössä. Pieneenkin on mahdollista mahduttaa paljon, eivätkä lyhyenlännät biisit jää Bloodred Bacterian käsissä pelkiksi äreiksi ja päämäärättömiksi grind-rykäyksiksi. Ainoaksi ärsyttäväksi seikaksi Bloodred Bacterian musiikissa muodostuvat vokaalit, joissa käytetään kauhuelokuvista tuttua tehostetta. Päällekkäiset äänet luovat yliluonnollisen ja sairaan vaikutelman, mutta efektin käyttö jatkuvasti alkaa levyn jatkuessa ärsyttää. Tehoste toimisi vain paremmin pienemmissä annoksissa jaettuna. Idean yltiöpäinen käyttäminen saattaa tosin olla keino piilottaa kehnon vokalistin tylsä ja ponneton ääni.

Kiss the Goat on pakettina varsin mielenkiintoinen, eivätkä sen seurassa vietetyt hetket valuneet hukkaan. Kokonaisuutena albumi on kuitenkin melkoinen sekametelisoppa, johon on tungettu mukaan kaikki mahdollinen materiaali. Vaikka albumin onkin tarkoitus toimia bändin tuotannon yhteenkokoajana, olisin itse ehdottanut pientä karsimista, jolla turhaa täytettä lisäävät raidat olisi saatu pois ja kokonaisuudesta hiotumpi.

Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2007-02-02
Arvostelija : Sini Hytönen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.

Comments

One response to “Levyarvostelut”

  1. […] „Levyarvostelut-Konsortiumsprojekt III – Terra Incognita (Die unentdeckte Welt)“. Noise.fi [fi] (Rezension) (auf Finnisch). 26. Oktober 2003. Abgerufen am 26. Februar […]

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.