End, The – Elementary

Lopun aikojenkaan profeetat eivät aina liene tietäjiä omalla maallaan, kuten on raskaamman musiikin kentillä moneen kertaan nähty, vaan kova on yritys näillä herroilla. The Endiä voi sen suuremmitta tunnon tuskitta luonnehtia metallin modernimman laidan edustajaksi, sillä sen alternativerockin, stonerkummailun ja jynkkäyshevin yhdistelmä jyrähtelee kuin jyrähteleekin melko tuorein soinnuin. Harmikseni tämäkään promokappale ei sisällä lyriikoita, jotka olisivat lähes elintärkeät lopullisen kokonaiskuvan saamiseen, sillä uskoisin, että tällä yhtyeellä voisi olla jotain todellista sanottavaakin. Mollia ja kaipausta kaikuvat Elementaryn jyhkeät seinät mutta eivät harmikseni aina päästä tarkastelemaan itseään lähempää.

The Endin vahvin lenkki on laulajamies Aaron Wolfin kuulas ääni, jota repivät silloin tällöin hajalle perinteisen puoleiset rähinäosuudet. Levyn parhaiden biisien tittelit vievät The Never Ever Aftermath ja The Moth And I, joita Wolf rankalla kädellä dominoi. Muutoin kaiuttimista soljuva sävelvirta rakentuu välin rankemman asteen rykäisyistä, välin himmailevimmista kuvituksista. Muutaman läpikuuntelun jälkeen takaraivo ilmoittaa varovaisen innokkaana, että nyt on vihdoinkin löytynyt uusi, omapäinen orkesteri muutoin hyvin sisäsiittoisesta yhdysvaltalaisen modernin metallin hyö’ystä. Nykivät riffit nakuttavat tiukasti groovaavan rumputyöskentelyn lomaan ja tunnelmaa nyitään suunnasta toiseen sumuisten kitarafiilistelyiden kierolla avustuksella.

Kun takana on lähes kymmenen läpiluentaa, mieli alkaa uudelleen hämärtyä. Vaikka alku vaikuttikin varsin mainiolta, ei levy aivan täysin ylitä itselleen asettamiaan rajapyykkejä. Kulmikkaat riffit paljastuvat ajan saatossa luultua lempeämmiksi, eivätkä jaksa tarkemman tutustumisen kynnyksellä enää kantaa levyn loppuun saakka. Vaikka kokonaisuudesta onkin loppupeleisä kysymys, alkaa rähinäbiisin ja keveämmän biisin kuurupiilo toistaa ikävällä tavalla itseään, kun biisipareja ei enää erota toisistaan.

Kaikesta huolimatta tämäkään tuomio ei tule olemaan lopullinen. Bändissä on kaikeksi onneksi se elintärkeä omaperäisyyden ja luovuuden hippu mikä pitää perustan pystyssä ja seinät taivaan ja toivottavasti myös muodin tuulia vastustavina. Elementary tahtoo taantua itseään tutkiskelevaksi monumentiksi, joka ei enää erota punaista lankaa luomastaan vyyhdestä, mutta yhtyeenä The End osannee ottaa suunnan tulevaisuudessa ilman apuvälineitäkin. Se on erottanut legendat lorvijoista ennenkin ja tulee pätemään vielä huomennakin.

Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2007-01-10
Arvostelija : Kimmo A. Koskinen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.