Tacere – A Voice In The Dark
Pääkaupunkiseudun Tacere on jo pidempään antanut yleisön odottaa materiaaliaan. Nyt alkaa pikkuhiljaa tapahtua, sillä debyytti on tulossa lähiaikoina ja siitä oivallisen esimerkkinä sekä innoittajana tämä viiden kappaleen erinomainen EP.
Mieleni tekisi mainita muutama saman henkäyksen piiriin kuuluva yhtye, mutta jätetään se nyt jokaisen omaan harkintaan. Sitä voitte tehdä vaikkapa netin maistiaisten kanssa, mutta pääasia on se, että näin toimitte. Tämä ei ollut sitten mikään kehotus. Yhtyeen musiikilliset ansiot ovat terävässä soitossa, hienoissa historiallista kaikupohjaa omaavissa ja elokuvallisissa tunnelmissa, sekä loisteliaassa sävellystaidossa. Vaikka mainitsin tuon tunnelmallisuuden, joka kulminoituu eräänlaiseen keskiaikaiseen linnoitukseen, ei yhtye anna myöskään armoa. Peitset tanassa mennään, varsinkin mahtipontisessa Excursionissa, joka pitää huolen dramatiikasta. Kirkollisen jylhät koskettimet yhdistettynä kauniiseen naislauluun ja murean miehiseen vastaavaan, niin kappale on nimensä mukaisesti dramaattinen ekskursio keskiaikaiseen pimeään linnoitukseen, eikä nyt kyseessä ole mikään Hämeen perukoilla sijaitseva linnoitus.
Hienosta laulusta yhtyeessä vastaavat Karri Knuutila ja siviilissäkin erittäin viehkeä Helena Haaparanta saavat yhtyeen kuulostamaan niin isolta, että itseltäni meni muutama kuuntelukerta järkytyksestä ja samalla liikutuksesta toipumiseen. Myöskään kitarointi ja Janne Salmisen painavat sekä sielukkaat koskettimet eivät saa aikaiseksi minkäänlaisia tuntemuksia siitä, että kyseeseen tulisi negatiivinen mielenyhtymä puhuttaessa materiaalista.
Kerrassaan hienoa musiikkia toteutettuna erittäin isolla sydämellä ja varsinkin tyylitajulla. Halpoja syntikkayhtyeitä maassamme on pilvin pimein mutta Tacere saa ne kaikki ojennukseen ja kiilaa samalla itsensä nimeltä mainitsemattoman, vokalistia etsivän yhtyeen suurimmaksi haastajaksi.
Arvosana : 5/5
Arvostelu julkaistu : 2007-01-09
Arvostelija : Jarno Leivo
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.
Comments
One response to “Levyarvostelut”
[…] „Levyarvostelut-Konsortiumsprojekt III – Terra Incognita (Die unentdeckte Welt)“. Noise.fi [fi] (Rezension) (auf Finnisch). 26. Oktober 2003. Abgerufen am 26. Februar […]