Nahemah – The Second Philosophy

Espanja ei heti ensimmäisenä tule mieleen puhuttaessa metallimusiikista. Pikemminkin sinne suuntaan assosioituvat loistelias jalkapallo, härät ja punkku. Eivätköhän siinä ole ne suurimmat ja tärkeimmät, jotka Espanjasta tarvitsee tietää. Tosin Irwin osasi aikanaan kertoa hieman tarkemmin tuosta seiväsmatkailun mekasta. Mutta kuinka hispaanoilta sujuukaan roketti.

Alicante on paikka, jossa Nahemah on kypsytellyt omaa, varsin mallia Ruotsi olevaa metalliaan. Tosin täytyy herrojen puolustukseksi todeta, että vaikka Opeth ja Dark Tranquillity varsin vahvasti kättä lyövät yhteen, niin on Nahemahin soundissa yllättävän paljon omia aineksia. Varsinkin sävelten kulku kokee eräänlaisen välimerellisen humalan päihdyttävien punaviinien tapaan, ja samalla antipastomaiseen väriin lisätään raakana, kuten asiaan kuuluu, elektronisia vivahteita.

Näillä edellä mainituille tekosilla ja liemillä on laadittu varsin kestävä, ja siitä johtuen suhteellisen hitaasti aukeava levy, jonka toivoisi tuovan herrojen tuotoksia hieman suuremman yleisön tietoisuuteen. Onhan kyseessä jo kolmas albumi, joten ainakin sitkeyttä kavereilla on.

Levy kulminoituu melko raskaaseen ulosantiin, mutta samalla sen tarjoama happi on riittävää hengissä pysymisen takaamiseksi. The Second Philosophy on albumi, jonka raskas tematiikka saattaa karkottaa muutaman hätäisen ja herkän kuulijan matkoihinsa, mutta sen vastapainoksi kärsivälliset ja omalla tavallaan kieroutuneet kuulijat saavat osakseen kunnollisen määrän tärinää. Varsinkin avausraita Siamise on kuin siamilaiset kaksoset, joita ei saa millään irti toisistaan, vaan ne on pakotettu taistelemaan yhteisestä elintilasta jokainen päivä. Lähinnä tuohon liittyy viittauskuvallisesti vokalisointi, sillä Pablo Egido murisee mallikkaasti, mutta myös puhtaampaa tunnelmaa on luvassa, aina silloin tällöin.

Kokonaisuus on kaikesta telaketjuraskaudesta huolimatta ilmava, eikä kitaroitakaan ole ihan kuutta raitaa päällekkäin, kuten eräällä läntisellä naapurillamme on tarjota. Kappaleet kestävät pienien nyanssiensa ansiosta vallan mainiosti. Näitä ovat vaikkapa Killing My Architectin elektroniset pulssit, ja tuo aiemmin mainitsemani puhtaampi laulu, joka on hienosti häivytetty taustalle, ei kuitenkaan minkäänlaisen statistin osaan, vaan riittäväksi osaseksi kokonaisuutta. Kappaleiden väliin on myös ovelasti sämplätty pätkiä kansankodin kotoisista elokuvista. Lisää uskottavuuspinnoja Espanjaan mutta kyllähän levy toimii vallan mainiosti myös ilman viittauksia Ruotsiin.

Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2007-01-26
Arvostelija : Jarno Leivo

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.