Beatles, The – Love

Ajatus Las Vegas -show’sta Beatlesin musiikin ryydittämänä toi minulle ensi alkuun epämiellyttävästi mieleen kuningas Elviksen viimeiset vaiheet, jolloin mestarin veto alkoi olla lopussa. Mutta lupaukset täysin uudelleen vaihtoehtoisista otoista rakennetuista ja rajusti uudelleen miksatuista Beatles-hiteistä selättivät ensivaikutelman, etenkin kun kappaleita ovat olleet kasaamassa yhtyeen alkuperäinen tuottajavelho George Martin sekä tämän poika Giles. Eipä taida olla enää muuta konstia julkaista Beatles-levyjä kuin laittaa pakkaa hieman sekaisin, maailmaan ei nimittäin tarvita enää yhtään bändin best of -kokoelmaa. Love siis on alunperin soundtrack Cirque du Soleil -ryhmän tanssiesitykseen.

Tehdään nyt heti alkuun selväksi, että biisimaterialiltaan Love on kevyesti täysien pisteiden arvoinen. 1700-luvulla oli Mozart, 1800-luvulla Beethoven ja 1900-luvulla samaan kuninkuusluokkaan sujahti kaksikko Lennon & McCartney. The Beatles asetti jo yli kolmekymmentä vuotta pop-musiikille tason, jota yksikään toinen artisti ei ole kyennyt ylittämään. Asiaa voi havainnollistaa vaikka niin, että tällekin levylle on laitettu yli 20 timanttia sekä lisäksi vielä hieman tuhlailevasti osia muista yhtä kovista kappaleista, ja vieläkin albumin ulkopuolelle jäi saman verran klassikkoja.

Lovea arvioitaessa on siis kyse vain siitä, että onko kappaleet tuotu esille niin, että ne tuovat jotain uutta Beatles-jatkumoon vai onko kyse taas yhdestä joulun alla julkaistusta rahakoneesta. Jo ensikuuntelu kuitenkin tarjoaa niin hienon musiikkitripin, että vaaka kallistuu saman tien positiivisen puolelle. Abbey Roadilta tutun Becausen lauluharmoniat aloittavat albumin haikeissa merkeissä, kunnes vaihtuvat A Hard Day’s Nightin alkusoinnun kautta Get Backiin, josta puolestaan koukataan Glass Onion -pätkän myötä uudella introlla kruunattuun Eleanor Rigbyyn. Ja niin edespäin. Eikä nyt ole kyse mistään kuriositeettina julkaistusta kikkailusta, vaan kokonaisuus pysyy hallinnassa erinomaisesti ja kuulostaa sekä yllättävältä että komealta.

Levyn huonoin puoli on siinä, ettei tekijäporukka ole vienyt projektia rohkeasti loppuun asti. Luovuutta olisi saanut käyttää roisimmin, sillä nyt jotkut biisit ovat jätetty lähestulkoon koskematta. Näitä ovat esimerkiksi Help! ja I Am the Walrus. Sen verran runsaasti yllätyksiä levy kuitenkin sisältää, että suosittelen jättämään takakannen lukematta, kuuntelemaan levyn keskeytyksettä alusta loppuun ja nauttimaan tekijöiden kekseliäisyydesta. Kuulostaa nimittäin hienolta, kun vaikkapa For the Benefit of Mr. Kiten leppoisaan sirkustunnelmaan sekoittuu äkkiarvaamatta I Want You (She’s so Heavy) -jyrän uhkaava loppuriffi. Huonoista puolista mainittakoon vielä, että joillekin biiseille muutokset eivät suinkaan tee pelkästään kunniaa. Mukaan on kuitenkin eksynyt jopa parannuksiakin originaaleihin esityksiin: While My Guitar Gently Weeps kuulostaa riisuttuna versiona minusta paremmalta kuin Eric Claptonin kitarasoolojen värittämä alkuperäinen.

Love on hieno levy, joka todistaa jälleen, että tyylitajuisilla remixeillä vanhoista klassikoista voi löytää yhä vain uusia ulottuvuuksia. Kukapa tietää, ehkä tämä kirvoittaa vastaavanlaisia esityksiä muiltakin artisteilta. Jos joku uskaltautuisi samanlaiseen operaatioon esimerkiksi Led Zeppelinin kanssa voisi lopputulos olla varsin mielenkiintoinen.

Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2006-12-20
Arvostelija : Saku Schildt

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.