Twisted Sister – A Twisted Christmas
Kaikkien musiikkidiggareiden tuntema newyorkilainen heavyrocksirkus, Twisted Sister aloitti uransa jo vuonna 1973. Bändi teki kaikkiaan pitkän uransa aikana vain kuusi studiolevyä, joista tämä joululevy on viimeisin. Edellisestä virallisesta levystä Love Is for Suckers ehtikin vierähtää aikaa 19 vuotta, joka on musiikkihistoriassa pitkä aika. Twisted Sisterin kuumin materiaali tuli kuitenkin julki jo vuosien 1982 – 1984 välisenä aikana albumien Under the Blade, You Can´t Stop Rock And Roll ja Stay Hungry ilmestyttyä. Vuonna 1985 julkaistiin vielä juuri ja juuri maininnan arvoinen Come Out And Play ja sitten materiaali alkoi jäähtyä. Viimeinen varsinainen studioalbumi ilmestyi vuonna 1987 ja yhtye hajosi pian tämän ilmestymisen jälkeen.
Bändi palasi elävien kirjoihin 1999 ja on pitänyt sen jälkeen välillä matalaa profiilia, välillä hieman älämölöä itsestään. Nyt vuonna 2006 Twisted Sister päätti kuitenkin loppuvuodesta lyödä lopullisesti naulan arkkuunsa ja lopettaa toimintansa. Ennen lopettamista yhtye julkaisi viimeisenä hengentuotoksenaan tämän joululevyn A Twisted Christmas. Sinänsä se on aika radikaali veto bändiltä, jolla tiedettiin yleensä ottaen olevan melkoinen kulttimaine heavypiireissä, ja kun kuitenkin metalliporukka harvemmin sanoutuu varsinaisiksi joulufriikeiksi.
Oli miten oli. A Twisted Christmas -levyllä on hetkensä, mutta suurimmilta osin se on tylsähköä niin kuin kaikki joululaulut yleensäkin. Vanhaa lämmitetään uudestaan ja sekaan laitetaan omaa juttua. Lievää myötähäpeää tuntee etenkin Twisted Sisterin kovimman hitin We´re Not Gonna Take It -sävelkulussa tehdyn Oh Come All Ye Faithful -biisin kajahtaessa eetteriin. Ei näin. Levyn avaavalla Have Yourself a Merry Little Christmas -kappaleella tulee jo varsin selväksi, mikä meininki koko albumilla tulee olemaan.
Hyviä hetkiä levyllä edustaa Suomessakin varsin yleinen joulurallatus White Christmas. Tämä kappale toimiikin yllättävän hyvin myös näin heavyversiona. Vierailijana rallissa piipahtaa saksa-heavyn kruunamaton elävä naislegenda Doro Pesch. Naisenerginen metalliosaaminen jatkuu seuraavassakin biisissä I´ll Home for Christmas, jossa laulupuolesta huolehtii Twisted Sister -vokalisti Dee Sniderin ohella Lita Ford. Muita hetkittäisiä ilon pilkahduksia tarjoilevat glögintuoksuiset Silver Bells ja I Saw Mommy Kissing Santa Claus.
Kun A Twisted Christmasia ajatellaan kokonaisuutena ja bändin uran päättävänä teoksena, olisi levyn voinut jättää kokonaan tekemättä. Platta ei tarjoile oikein minkään vertaa joulumieltä, ikimuistoisia hetkistä puhumattakaan. Kukaan tuskin ensi vuoden jouluna tätäkään levyä enää muistaa.
Arvosana : 2/5
Arvostelu julkaistu : 2006-12-20
Arvostelija : Petri Klemetti
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.