Levyarvostelut

Sad Days Indeed – Sad Days Indeed

Mikä tekee äänilevystä kiinnostavan? Tekeekö sen oivallinen soitto, viriili ilmaisu, tuttuus, tuntemattomuus, pätevä ote, oikein ajoitettu runnovuus vai mikä? Sitä huomaa miettivänsä Sad Days Indeedin debyyttialbumia kuunnellessaan. Kenties sen tekeekin se jokin elementti, jota ei sen tarkemmin pysty määrittämään? Oli sitten kyseessä mikä hyvänsä, ei sitä löydy Sad Days Indeedin omaa nimeä kantavalta pitkäsoitolta. Ei vain liikuta.

Päällisin puolin lähes kaikki on kunnossa: soitto kulkee, laulaja hallitsee hommansa, bändi on energisempi kuin kymmenen Duracell-pupua yhteensä. Sovitukset ovat kunnossa ja bändi kuulostaa hyvältä, kaikin puolin. Tässä suhteessa ei valitettavaa löydy. Foo Fightersin sävymaailmassa liikkuva Sad Days Indeed onkin nuoresta iästään huolimatta osaavan kuuloinen ryhmä. Joko yhtyeen muodostavat kokeneet kehäketut tai muutoin harvinaisen varhaiskehittyneet nuoret musikantit, niin varmaa on jälki. Periaatteessa kaikki on siis kunnossa.

Mutta mutta; missä ovat laulut? Olisiko tässä se puuttuva lenkki? Levy ilman mieleen jääviä lauluja on levy, joka jää hyllylle pölyttymään. Mikä saattaa muodostua tämänkin cd:n kohtaloksi. Tarttumapintaa ei kappalaista löydy juuri nimeksikään, ikävä kyllä.

Tällaisenaan Sad Days Indeed jää harmaaksi tuttavuudeksi. Lisää… Jotakin.

Arvosana : 2/5
Arvostelu julkaistu : 2006-12-12
Arvostelija : Juhani Orismaa

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.