Turku Romantic Movement – Rock Rhythm & Revolution!
Rock, Rhythm & Revolution! -EP on Turku Romantic Movementin (artist formerly known as Turun Romantiikka) ensimmäinen oma julkaisu. Alkuvuonna 2006 julkaistu split-single jo osoitti, että kielenvaihto englantiin oli piristysruiske tälle rockryhmälle. Tämä EP vain vahvistaa samaa asiaa. Kolme uutta raitaa ja varsinkin kolme liveraitaa Tukholman-keikalta esittelevät kivenkovan ja tiukkaiskuinen bändin, joka edelleen on täysin aliarvioitu koti-Suomessa.
Uusista raidoista ensimmäisenä iski Techno Revolution, jossa vaikuttaa vierailevana solistina liekehtivä pulisonkisankari Eduardo Martinez. Lisäkuuntelun myötä keskitempoinen avausraita The Classic ei vielä nouse klassikoksi, mutta Fletch-elokuvaviittaus ja kertosäkeen mainio kiteytys I don’t wanna be right, I just wanna be wrong this time nostavat sen kiekon parhaaksi studioraidaksi. The Classic kritisoi oivallisesti nykyistä maailmanmenoa, kuten monet muut TRM-raidat.
Paras on kuitenkin vielä edessä. EP:n kolme liveraitaa ja varsinkin rock-kliseitä tallaava Provocation rockaa sellaisella tenholla, jota harvemmin kokee oikealla live-keikalla. Muista liveraidoista Animals on tuttu aiemmalta singleltä ja hieman laiskasti starttaava Sonic Redemption bändin kotisivuilta demona.
En ymmärrä miksi suuri osa maksavasta yleisöstä ei lämpenä livealbumeille. Mitä Kiss olisi ilman Alive-sarjaa? Tai olisiko The Who yhtä arvostettu ilman Live at Leedsiä? Varsinkin puhtaassa rockmusiikissa tunne on useasti tärkeämpi kuin sisältö, eikä rockäänitteen tarvitse olla studiossa hiottua massasoundia puhtaina virheistä. Voisin väittää, että R, R & R -EP olisi täyden vitosen arvoinen pelkästään liveäänitteenä. Ilmeisesti näin oli suunniteltu, mutta ”järki” voitti.
Bändin debyyttialbumi ilmestynee keväällä ja keikkoja on sovittu Etelä-Suomessa jo muutama kappale. Tehkää itsellenne palvelus ja menkää todistamaan loistavaa livebändiä.
Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2007-02-05
Arvostelija : Jarkko Veijalainen
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.
Comments
One response to “Levyarvostelut”
[…] „Levyarvostelut-Konsortiumsprojekt III – Terra Incognita (Die unentdeckte Welt)“. Noise.fi [fi] (Rezension) (auf Finnisch). 26. Oktober 2003. Abgerufen am 26. Februar […]