Kotiteollisuus – Iankaikkinen

Kolmen vuoden takaista Helvetistä itään -pitkäsoittoa kannettiin kaupasta kotiin samalla innolla kuin alehintaisia oluen monipakkauksia, mutta Kotiteollisuus tuntui hilpeän nousuhumalan sijaan potevan krapulaa. Musiikki kelpasi perinteisten metalli- ja vaihtoehtoihmisten ohella Radio Novaa kuuntelevalle kansanosalle, ja kolmikon fanikunta alkoi yhä enemmän koostua sellaisista kansalaisista, joita sanoituksissa pääasiallisesti kritisoitiin.

Vuosi sitten ilmestynyt 7 olikin pieni askel taaksepäin yhtyeen uuden linjan käynnistäneen Kuolleen kukan nimen tunnelmiin. Itse musiikkihan ei sinänsä ole kokenut suuria muutoksia, mutta Minä olen -rallin kaltaiset Klamydia-pastissit on onneksi jätetty kyydistä, vaikka juuri niiden avulla olisi helppo kulauttaa nuorison rahat parempiin suihin. Helvetistä itään -levyltä jäi kuitenkin Hynysen sanoituksiin markettien värivaloja ja vastaavia arkipäivän ilmiöitä, joiden käsittely jatkuu myös Iankaikkinen-uutukaisella. Levyn lyriikan pääosissa ovat kuitenkin abstraktimmat arjen kurjuuden metaforat sekä tuttu perkele-tematiikka, joka sopii keulamiehen suuhun erinomaisesti.

Jotkut vannovat vielä Kotiteollisuuden vanhojen huutolevyjen nimeen, mutta useimmille hyvä KT-kappale on jo vuosia merkinnyt Kissin muinaisen War Machinen riffin variaatioiden yhdistelyä melodisiin kertosäkeisiin. Kaavalla on ajoittain luotu todellisia täysosumia, kuten Satu peikoista, Tuomittu ja Murheen mailla. Koska Iankaikkinen pelaa samoilla valteilla kuin edeltäjänsä, on pieni pettymys, ettei mukaan ole päässyt kuin pari vastaavaa hittikertosäettä, jotka vakuuttavat ensi kuulemalta. Singleveto Arkunnaulassa ja Tuonelan koivuissa musiikkiin hiipii epäilyttävän duurivoittoinen sävy, joka jättää niistä ärsyttävän kepeän kuvan.

Parisuhteen päättymisen vähemmän antoisia puolia peilaavassa Kivireessä sekä tyylikkäällä paatoksella ratsastavissa nimiraidassa ja Aamussa onnistutaan, mutta vastapainoksi tarjotaan liikaa keskitasoisia pastisseja yhtyeen aiemmasta tuotannosta. Kummitusjunan yksioikoisessa kertosäkeessä tehdään sinänsä ansiokas paluu menneisiin, mutta raskas murjonta ei sovi parhaalla mahdollisella tavalla melodioiden keskelle. Reippaammin rokkaava osasto vakuuttaa ajoittain, mutta Kadonneista ja Kaksin käsin -revityksestä puuttuu se tietty kestokuunteluun pakottava tekijä. Minimalistinen Unilaulu on mielenkiintoinen veto muttei korvaa niitä elementtejä, jotka levyltä muuten puuttuvat.

Iankaikkinen on peruslaadukasta ja periaatteessa virheetöntä KT-pätkytystä, mutta väkisinkin tulee mietittyä, antaako yhtye epähuomiossa itsestään liian kunnollisen kuvan. Hynysen ääni on livahtanut ammattimaisempaan suuntaan, ja herra vaikuttaa nyt muutoinkin enemmän unelmavävyltä kuin suoraan tv-lähetykseen sammuvalta känniseltä urpolta. On sanomattakin selvää, että Hynysen tulee edustaa jälkimmäistä ihmistyyppiä. Joltakin muulta orkesterilta Iankaikkinen olisi neljän pisteen suoritus, mutta näiltä SaiPa-faneilta on lupa odottaa enemmän.

Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2006-11-21
Arvostelija : Antti Kavonen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.