Plain Fade – Aure

Ensikosketukseni Plain Faden uuteen Aure-albumiin tapahtui poikkeuksellisessa, mutta levyn tunnelmaan kieltämättä hyvin sopineessa ympäristössä: olin yksin appivanhempieni lomamatkan ajaksi hylätyssä talossa, jossa pakkasten jälkeen sisälämpötila oli laskenut lähemmäs kymmentä astetta. Laitoin takkaan valkean, pidin toppatakin päällä ja asetin levyn soimaan. Ennen kuin takan pellit sai suljettua levy oli pyörähtänyt kolmasti, ja käsitys siitä mitä tamperelaisyhtye kakkosalbumillaan tarjoaa alkoi hahmottua.

Aure ei syntynyt kuuman auringon alla. Vajaan neljänkymmenen minuutin mittainen albumi on äänitetty kesämökillä Kurun Itä-Aureessa toukokuussa 2005. Improvisaatiosessioiden jäljeltä materiaalia kertyi yli kahdeksan tuntia, jota yhtye on yhdessä äänittäjä-tuottaja Jani Riihimäen kanssa työstänyt nyt julkaistavaan muotoonsa. Luonto kuuluu levyllä kiireettömyytenä; aivan kuten luonnon muodot piirtyvät, myös Aureelta ei erotu ihmisen käden pakottama jälki, vaan sisältö kumpuilee uomaansa kuin se olisi sen ainoa paikka olla. Jos levy on työstetty kahdeksan tunnin raakamateriaalista ja se ei kuulosta lainkaan pakotetulta, on työurakalle annettava tunnustus onnistumisesta.

Selkärankaa tuovat ja jotain järkeillenkin ymmärrettävää sisältäviä kappaleita ovat Sääksniemi, Siikamo/Pikkusiikamo ja Pöykänselkä. Ne ryhdistävät levyn rakennetta ja estävät levyä hivuttautumasta liiaksi artistien omien sisäänpäinkääntyneiksi tulkittavien tavoitteiden leikkikentäksi. Aure on tuotu esille syvältä tekijöidensä sisältä, mutta mikä tärkeintä, matkalla on säilynyt sisältö.

Debyyttialbuminsa myötä Plain Fade asetettiin post-rock-kategoriaan, joka ahtaimmillaan on varsin geneerinen, mutta tarvittaessa ottaa sateenvarjonsa alleen myös yhtyeitä, joiden musiikkia ei mitenkään muuten voi kuvailla. Aureella kappaleet eivät varsinaisesti piirrä omia ääriviivojaan, vaan ne pitää piirtää itse. Musiikin määrittelemiseksi tarvitaan ensikäden tunteita: toiselle nämä äänet voivat tuoda mieleen muiston, toiselle ne piirtävät uuden tunteen, kolmas ei kuule mitään. Vapaa, harras, altis ja yllättävä kuvaavat levyä, mutta luettuna ne eivät kerro mitään siitä, miltä ne Plain Faden soittamana kuulostavat. Vertaileminen Lies, Sanctions And Cruise Missiles -debyyttiin on sekin väkinäistä, mutta jos asetelmaksi ottaa sen, että kumman levyistä soittimeen valitsee, niin uskon että alkuinnostuksen jälkeenkin Aure tulee valituksi.

Projektina uskoisin Aureen olleen yhtyeelle pitkä ja raskas, mutta myös palkitseva. Sitä levy on myös kuuntelijalle. Jos palaset loksahtavat kohdalleen tässä on oiva lisä illan viimeisten levyjen joukkoon.

Arvosana : 5/5
Arvostelu julkaistu : 2006-11-13
Arvostelija : Teemu Lampinen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.