Vincent Black Shadow, The – Fear´s In The Water

Legendaarisen moottoripyörän mukaan nimetty yhtye on Vancouverin kaduilla kierrellessään varmasti sisäistänyt pari asiaa, joista sen musiikki tarkemmin koostuu. Ensimmäinen asia, joka yhtyeestä tulee mieleen, on ehdottomasti No Doubt. Yhtye on ollut suurena innoittajalle kaikessa hyväntuulisuudessaan ja letkeydessään, eikä varmaan kaikkein vähiten seksikkään keulakuvansa ansiosta. Vincentin laulaja Cassandra Ford kuulostaa äärimmäisen paljon Stefanilta. Ennen kaikkea siltä kaikkein legendaarisimmalta ajalta, jolloin yhtye kävi Suomessakin keikalla, eli Tragic Kingdomilta. Nykyään Rouva Rossdale keskittyy enemmän soolouraansa ja Harajuku Lovers -nimisen vaatemerkin pyörittelyyn.

Tuulesta temmattuja eivät ole myöskään musiikilliset vertaukset No Doubtiin, sillä varsinkin levyn kolme ensimmäistä, ja siinä samassa ikään kuin ohimennen, parasta raitaa kuulostavat harvinaisen tutuilta. Toinen tekijä, joka yhtyeestä paistaa korvaan on 40-luvun amerikkalainen cabaree-henkisyys. Sen kikka on olla esillä muutamaan otteeseen, mutta yhtye on kyllä selkeästi sortunut käyttämään samaa lyömäasetta uudessa rikoksessaan, jolloin tekijä on selkeämmin jäljitettävissä. Harmi sinänsä, sillä edellä jo pariin kertaan mainittu yhtye ja cabaree yhdistettynä toisiinsa olisi sangen mielenkiintoinen, jos se siis toteutettaisiin kunnolla. Nyt jopa laulajan ääni muuttuu albumin kolmannen raidan jälkeen.

Levyä ei juuri paljoa mukaansatempaavammalla tavalla voisi avata kuin mitä Metro tekee. Sen reipas, hitusen ska-pohjainen, poljento on yhdistetty raikkaaseen torttutukka-rytmiryhmän toimintaan. Control on puolestaan erittäin tummasävyinen kappale, jonka perusteella yhtyeen imagokin on hieman samassa kastissa. Kyseisellä kappaleella ja The Rasmuksella on aika paljon yhteistä. Nimittäin kappaleen koskettimet ja kitarariffit ovat kuin suoraan In the Shadows -ajalta. Ei ehkä ihan samanlainen täysosuma kuin avausraita mutta mielenkiintoisilla kosketinkuvioilla on pelastettu aika paljon. Bullet On the Tracks lisää cabaree-henkeä huomattavasti mutta samalla alkaa ideoiden toteuttaminen olla hieman valjummalla tasolla ja kappaleiden anti muistuttaa entistä kaupallisempaa, tai oikeastaan radioystävällisempää suuntausta.

Harmi, että levy on ohi noiden kolmen kappaleen jälkeen, sillä yhtye on Don’t Go Soft -kappaleella sellaisen siirappitykin kera liikenteessä, että joka paikka on suojaamaton jykeviltä osumilta. Mikäli yhtye saisi kyseiset kappaleet isompaan radiosoittoon, niin varmasti alkaisi tapahtua. Tosin tässä on taas se blame Canada -henki, joka varmasti kostautuu puhuttaessa isoimmista markkinoista naapurimaan suhteen. Pisteet koostuvat tämän levyn osalta omaperäisyydestä, raikkaasta poljennosta ja laulajan äänestä, sekä ennen kaikkea sen käytöstä.

Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2006-12-21
Arvostelija : Jarno Leivo

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.