Levyarvostelut

Yngwie Malmsteen – Far Beyond The Sun

“This could be paradise, we’ll be in Heaven Tonight.”

Näin Yngwien DVD alustavasti lupaa, sillä menussa taustalla soi ko. biisi. Noh, tuosta tietenkin voidaan olla montaa eri mieltä.

Malmsteenin uutukaiselle on työnnetty kaksi eri livekeikkaa, kolme videota, haastattelu sekä pari biisiä joita saa soitella karaokemeiningillä.

Tarkastellaanpa ensin keikkoja: Ensimmäinen on Japanin live vuodelta 1985, eli siis uran alusta, jolloin vokalistina hääri Jeff Scott Soto. Koko keikkaa tähän tuskin on tungettu, sillä se sisältää ainoastaan seitsemän biisiä. Toinen keikka taas on Leningradin veto vuodelta 1989 Joe Lynn Turnerin kera ja tähän on ympätty enemmän biisejä kuin ensimmäiseen. Nämä keikat sinänsä ovat ihan tavallisia keikkataltiointeja, jossa näytetään enimmäkseen Yngwietä, sitten bändiä ja vähäsen yleisöä. Ei siis mitään maailmaa järisyttävää katseltavaa.

Videoista mukaan ovat päässeet Bedroom Eyes, Save Our Love ja Heaven Tonight. Kahdessa ensimmäisessä lauleskelee Göran Edman ja viimeisessä Joe Lynn Turner. Visuaalisesti hienoin video näistä kolmesta on Save Our Love vaikkakin efektit näyttävät suht kököiltä, kun niitä vertaa nykytekniikalla tehtyihin videoihin. Omalta kantiltani katsottuna paras video on Heaven Tonight, vaikka se on ns. keikkavideo muutamalla pommilla tehostettuna. Turneria vaan on niin ilo kuunnella ja katsella.

Kitaratablatuurit karaokeversiona ovat suht hauskoja, paitsi että niistä puuttuu se pallo, josta tietää missä mennään. Tähän osuuteen on ympätty biisit You Don’t Remember, I’ll Never Forget ja I’ll See the Light Tonight. Tabeista vain perusasioita tietävälle näissä riittää ihmeteltävää. Siltikään tämä osio ei kovinkaan kummoinen ole. Todellinen haaste olisi ollut heittää tähän osioon Icarus Dream Suite Opus 4:n tablatuurit.

Hämmästystä herättää se, että DVD:lle on ympätty kaksi vanhaa keikkaa ja suht uusi haastattelu. Arviolta haastis on samalta vuodelta, jolloin Yngwie julkaisi Inspiration-albuminsa. Ja mistäkö sen tietää? No herran ulkonäöstä tietenkin. Haastattelu on syväluotaus miehen uran alusta siihen päivään saakka. Kuinka moni muuten tiesi, että Yngwie osaa soittaa myös mm. pianoa ja rumpuja?

Yleisesti ottaen DVD on suht kuivakkaa tavaraa. Pojo sille että haastatteluun löytyy tekstitys, ei tosin suomeksi vaan englanniksi (ja muutamaksi muuksikin kieleksi). Tämä näet auttaa paljon haastattelun seuraamista. Miinusta taas lävähtää siitä, että Anders ja Jens Johanssonin sukunimi on kirjoitettu väärin teksteissä… niissä nimittäin lukee Johanssen. Myöskin Soton keskimmäisestä nimestä toinen t-kirjain on jäänyt pois. Mielestäni sitä pitäisi kyllä edes nimet olla oikein eikä jotain sinne päin. Kaikenkaikkiaan DVD on keskinkertainen ja ainakin minä mielummin kuuntelen Yngwieni albumeilta kuin laitan DVD:n pyörimään.

Arvosana : 2/5
Arvostelu julkaistu : 2006-12-02
Arvostelija : Sarita DeFeis

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.

Comments

One response to “Levyarvostelut”

  1. […] „Levyarvostelut-Konsortiumsprojekt III – Terra Incognita (Die unentdeckte Welt)“. Noise.fi [fi] (Rezension) (auf Finnisch). 26. Oktober 2003. Abgerufen am 26. Februar […]

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.