Rytmihäiriö – Seitsemän Surman Siunausliitto

Vuonna 2005 loistokkaan paluun surmatöiden pariin tehneen Rytmihäiriön uutukainen ottaa heti kättelyssä kuulijalta luulot pois. Kahdentoista kipaleen aikana ehditään ruotia jos jonkinmoista henkirikosta ja ryyppytarinaa erittäin väkevästi kaahaavan musisoinnin siivittämänä. Nimitys surmacore on enemmän kuin osuva termi kuvaamaan Rytmihäiriön häiriintynyttä hardcoren ja rässin sekamelskaa.

Kokonaisuutena uusin murhakimara on napakka 28-minuuttinen hyökkäys, jossa ei paljoa hengähdystaukoja annetta, mutta silloin kun tempoa tiputetaan, on lopputuloksena parhaimpia melodioita ja runttausriffejä miesmuistiin. Pääosin kuitenkin kohkataan melko rivakalla tahdilla ja kitaratyöskentely onkin pääosin sen mukaista sahausta. Sinne tänne ujutetut kitarasoolot tuovat, muutamien muiden riffien kanssa, mieleen Slayerin ja viimeinen kipale, Viipyilevät katseet, voisikin olla melkein suoraan Herra Kingin tai Hannemanin kynästä. Siellä täällä on huomattavissa vivahteita ihan puhtaasta heavy metallista, kuten esimerkiksi Spurgugrammi-nimisen kipaleen keskivaiheilla kuultavat uljaat kitaraharmoniat. Hitaista fiilistelyistä pitää vielä mainita Harvoin ihmistä tapetaan näin hartaissa merkeissä, jonka alun sooloilu, joka on kuin suoraan Suicidal Tendenciesin alkupään tuotannosta, kasvaa erittäin vahvaksi, hitaaksi runnomiseksi, päätyen lopulta totuttuun kaahaukseen.

Lyriikoissa ollaan edellisen levyn tiimoilla ja väkivaltaiset, alkoholin vaikutuksen alaisena tehdyt, henkirikokset ja saatanalliset viittaukset ovat vahvasti mukana koko levyn ajan. Ryppyotsaisuudesta ei silti ole tietoakaan, sillä kukapa keksisi kertoa raivohullusta, apinakännissä lahtaavasta pyörätuolipotilaasta?

Soitannallisesti ja saundillisesti levy on erittäin napakka paketti ja jokainen isku ja nuotti menee juuri oikealle paikalleen. Laulu on juuri sopivan äkäistä ja murhatarinoita kuunteleekin oikein mieluusti. Vieraileepa Pyörillä kulkeva kuoleman enkeli –nimisessä kipaleessa koko kansan tuttu Alexi Laihokin.

Seitsemän surman siunausliitto on vihainen, turpaanvedonkatkuinen levy, joka ei kysele eikä pyytele anteeksi, edes kun viimeinenkin Gambina on juotu ja jokaikinen ryyppytoveri makaa elottomana mökin lattialla. Miinuksina voitaisiin mainita nopeat sahausriffit, jotka kuulostavat välillä hiukan mitäänsanomattomilta, eivätkä jää yhtä hyvin mieleen, kuin edellisen levyn taidonnäytteet. Kaiken kaikkiaan kyseessä on kuitenkin erittäin tasapainoinen metallilevy, jota en suosittele kenenkään missaavan!

Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2006-10-28
Arvostelija : Olli Ripatti

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.