Tuure Kilpeläinen – Kysymyksiä Sudelle

Tuure Kilpeläisen musiikki on onnistunut välttymään allekirjoittaneen korvalta melko hyvin. Grandpopille levyttävä helsinkiläinen Kilpeläinen onnistuu kolmannella täyspitkällä luomaan ripauksen raikkautta ja tuoreen tuulahduksen lähes loppuun asti kulutettuun suomirockin konseptiin. Miehen mielessä on selvästi ajatus itsensä elättämisestä suomenkielisellä musiikilla, kyvyt siihen ovat olemassa. Kilpeläisen karheapartainen ääni ja kadunmiesmäisyys luovat rehellisen vaikutelman biiseihin – nyt ollaan tosissaan.

Sähkökitarat hehkuvat lämpimästi, piano hakkaa lempeästi ja rytmisektio svengaa napakasti. Aivan erinomaisesti valittu avausraita Nimetön tie antaa odottaa paljon loppulevyltä. Kaupungin suonet hidastaa vauhtia, mutta se tempaa kuuntelemaan mitä miehellä on sanottavaa. Rakkaus Murhaa tuo mieleen Kerkko Koskisen soolotuotannon. Veikeä Jos sudelta kysytään onnistuu loihtimaan harvinaisen läsnäolon tunteen ja ottaa kantaa luonnon ja ihmisen suhteeseen. Mikään ei tartu minuun jankkaa loppuvaiheessa ärsyttävästi samaa ja torvisektioiden takia tulee taas Kerkko Koskinen mieleen. Levyn keskivaihella on kappaleita, joihin olisi varmasti saatu enemmän imua, enemmän jotain. Eleetöntä kieltä -biisin huuliharpputeema on toivottavasti kunnianosoitus Oasiksen Don’t Look Back in Angerin suuntaan.

Kaksi hienointa kappaletta levyllä ovat mandoliinillä säestetty Särkijä, joka pysättää kuuntelemaan sekä levyn päättävä Matalan auringon talo tuo mieleen Jonna Tervomaan kappaleet ja luo uneliaan tunnelman. Levyn kuuntelun jälkeen on rauhallinen ja tyytyväinen olo. Olen juuri kuunnellut levyllisen erinomaista suomenkielistä pop-musiikkia.

Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2006-11-08
Arvostelija : Juha Luomala

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.