Juliette And The Licks – Four On The Floor

Juliette and the Licks on jo todistanut olevansa livenä poikkeuksellisen raisu rock-bändi ja bändi on päässyt hyvään alkuun laulaja-näyttelijä Juliette Lewisin räväkän persoonan ansiosta. Bändin musiikillinen anti ei sen sijaan ole aina vakuuttanut. Ep Like a Bolt of Lightning oli vielä riemastuttava lähtölaukaus nuorelle bändille, mutta ensimmäinen kokopitkä You’re Speaking My Language oli jonkinasteinen pettymys. Erityisesti vokaaleista jäi hutaistu maku ja ne muutamat biisit, jotka oli ep:n jälkeen otettu uudelleenkäsiteltäviksi, olivat ottaneet selkeän askeleen huonompaan suuntaan. Siksi Juliette-fania vähän jännitti pistää uusi tuotos soimaan.

Sen voi heti sanoa, että tämä reilun 33 minuutin pläjäys on tuotannollisesti parempi kuin esikoinen. Toinen hyvä asia on, että vaikka Licksit kierrättävät vanhaa rokkia, on biiseissä vaihtelua. Musiikillisesti ja soitannollisesti levy on kokonaisuutena tiukempi kuin edeltäjänsä. Potkua löytyy niin Julietten laulusta kuin bändin soitosta. Rummuissahan tällä levyllä soittaa itse Dave Grohl, joka pääsee loistamaan erityisesti Get Up -biisissä. Kun kaikki nämä asiat ovat kunnossa, riippuu albumin lopullinen arvio siitä kuinka hyvää biisimateriaali on.

Biisien osalta ei ensimmäisellä kuuntelukerralla vielä voi ottaa kantaa puoleen eikä toiseen. Sen jälkeen henkilökohtaisiksi suosikeiksi erottuvat hivesmäisen nykivä Sticky Honey ja kivasti rullaava Purgatory Blues. Muilta osin biisit ovat tasavahvoja, mutta eivät sen kummemmin sykähdytä. Hyviä elementtejä on yllin kyllin, mutta biisit eivät lopulta nouse kiitettävälle tasolle, usein siksi, ettei kertosäe ole kummoinen. Sävellystyössä löytyy petrattavaa.

Sanoituksiltaan Four on the Floor on vähemmän kantaaottava kuin ensimmäiset julkaisut. Se on toisaalta harmi, sillä kieli poskessa tehdyt hengennostatukset ja yhteiskuntakritiikit olivat edellisten teosten suola. Four on the Floor on sanoitustensa puolesta tavanomaisen heppoisaa rock’n’rollia, joka ei paljoa kiinnitä huomiota. Fuck-sanaa muistetaan toistaa muutamaan otteeseen. Se ei tee minkäänlaista vaikutusta, päinvastoin.

Periaatteessa fanitan Julietten meininkiä melkein täysien pisteiden arvosta, ja jo siitä syystä tulee CD soimaan kotioloissa suhteellisen ahkeraan. Siitä ei kuitenkaan irtopinnoja jaeta. Nyt kun yhtye on kierrellyt parin vuoden ajan ja pukannut ulos muutamankin tuotoksen, on myös arviointikriteerejä nostettava. Levyllä Juliette & the Licks on hyvä, vaan ei loistava.

Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2006-10-26
Arvostelija : Pipsa Parkkinen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.