Rhino Bucket – And then It Got Ugly

Groovea. Rytmiä. Traditionaalista brittihenkistä rockia. Kaikkea tätä, muun muassa, tarjoilee Rhino Bucket And Then It Got Ugly -nimeä kantavalla uutukaisellaan. Sopulileiman saamisen uhallakin täytyy Rhino Bucketia kuvailla myös tuolla tutulla vertauksella: kuin Bon Scottin aikaista AC/DC:tä. Vokaalit: kuin Bon itse. Kitarat: youngimpaa kuin Youngit itse. Rummut: asialla Phil Ruddin oppitytär. Tästä joko pitää tai ei pidä, kerrosten väliin ei jää kukaan.

Omaleimaisuutta ei Rhino Bucketin ilmaisusta siis juurikaan löydy, mutta tarvitseekokaan? Pääasia että on asiaa ja että se osataan ilmaista. Rhino Bucket ilmiselvästi haluaa tuoda maailmaan lisää Chuck Berrystä inspiraatiotaan ammentavaa riffirockia. Maailma puolestaan taas on pullollaan juuri tuohon musiikilliseen ilmansuuntaan kumartavia musiikinkuluttajia. Kysyntä kohtaa tarjonnan, se on siinä.

Taitavasti soittava ryhmä ei, kaikesta huolimatta, kuitenkaan pysty peittämään sävellysten perimmäistä onttoutta. Levyn kuuntelee läpi innolla ja nauttien, mutta operaation jälkeen ei kuitenkaan huomaa hyräilevänsä mitään älppärin kappaleista. Sävellyspuolella siis viipottaa – mutta levy on hurtin meininkinsä ansiosta silti erinomaisen suositeltava hankinta. Perusarvot kunniaan!

Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2006-10-31
Arvostelija : Juhani Orismaa

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.