Levyarvostelut

Kotoisat Sävyt – Kotoisat Sävyt

Pohjoista hulluutta ei näköjään kahlitse mikään. Viime vuosina olen kerta toisensa jälkeen löytynyt toinen toistaan hienompia bändejä Pohjois-Suomesta. Kotoiset Sävyt sikiää Oulu-Tornio akselilta ja bändin nimeä myötäilevä EP on ryhmän ensimmäinen varsinainen julkaisu.

Bändi kuulostaa erehdyttävästi Tehosekoittimen ja Ruotomielen risteytykseltä. Vastaavia bändejä löytyy reilusti ympäri Suomea, mutta Kotoisten Sävyjen meiningissä on jotain tunnistamatonta pohjoista tunteen paloa ja rentoutta, johon harva kykenee. Sävellykset eivät yllä Tehis Matin nerokkaisiin oivalluksiin, mutta potentiaalia bändin biiseistä löytyy.

Juuret kunnioittavat rockin perusasioita sanoitukseltaan, sekä haikean kosketinsovituksen kautta. Vai onko biisin sanoma kotiseuturakkaudessa? Mutsi hei nostaa tempoa entisestään ja hieman naivistista sanoitusta säestää vokalisti Antti Karjalaisen vahva ääni. Biisin voimaa lisää Mikko Heikkisen oivat lead-kitarat ja soolot, jotka eivät ole pelkkää brassailua. Ep:n paras raita. Mun pitää liikkua sun luo kuulostaa edellisten raitojen toistolta, mutta Syksy tappoi sut -kappaleelta tempoa tiputetaan semi-ballaadiksi. Biisi tarjoaa hienoa fiilistelyä ja psykedelista rämistelyä. Mahtavaa!

Soundipuoli on sopivan rähjäinen ja soittopuolessa on sopivasti särmää. Tulevaisuudessa toivon lisää omia oivalluksia biiseihin perusrockelementtien seuraksi. Vaikeaa on olla pitämättä näistä hipeistä.

Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2006-12-08
Arvostelija : Jarkko Veijalainen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.