My Dawn – Adrenalin Burst
Vuonna 2003 covereista omaan materiaaliin siirtynyt lievestuorelainen My Dawn lähestyy kolmannella demollaan. Aiempaan tuotantoa bändi kuvaa vaatimattomissa oloissa tehdyksi ja karkeaksi. Tämä tuotos onkin bändille se varsinainen The Demo.
My Dawnin musiikki nojaa perinteiseen heavy metalliin sekä viime vuosina kovassa huudossa etenkin Suomessa olleeseen metallivaikutteiseen rockiin, jonka saralla esimerkiksi bändit kuten Charon ja To/Die/For meuhkaavat. Adrenaline Burstin kakkosraita One More Game onkin lähellä mainittujen tyyliä, etenkin To/Die/Foria mennään vierivierestä. Kaksi muuta raitaa edustavat perinteisempää heavy-puolta. My Dawnilla tavallisten bändisoittimien lisäksi ääntä heavyyn antaa syntikat. Adrenalin Burst lupaa nimellään ehkä hivenen liikoja, sillä mistään mättökamasta ei suinkaan tällä demolla ole kyse. Nimellä ryhmä kuvaakin omia tuntemuksiaan musiikkiaan kohtaan.
My Dawn taitaa ainakin tarttuvien ja melodisten kappaleiden tekotavan esimerkillisen hyvin, vaikkei tässä mitään uutta tyylilleen sinänsä keksitäkään, ovat kappaleet mukavaa kuultavaa. Jokaisesta demon kolmesta biisissä tuntuu perusasiat olevan hyvin kohdallaan.
Adrenalin Burst on soitannolliselta tasoltaan hyvää luokkaansa, kun taas soundeissa olisi edelleen hieman hiomista, vaikka eihän niihin saisi juuri demoarvioissa takertua. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin. Toivottavasti My Dawninsta kuullaan vielä!
Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2006-12-07
Arvostelija : Petri Klemetti
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.