Funeral Planet – Planetary Rites
Fyysisesti ympäri Suomen levittäytynyt, Seinäjoella pääpaikkaansa pitävä Funeral Planet sai alkunsa vuonna 2003 ja vakiintui nykyiseen kokoonpanoonsa pari vuotta myöhemmin. Jäsenet ovat vaikuttaneet aiemmin muissa kokoonpanoissa, joten mitään eilisenteerenpoikia miehet eivät soittosaralla ole. Funeral Planet edustaa traditionaalista yksinkertaista doom metallia.
Lähimmät vertailukohteet voisivatkin olla kotoinen Reverend Bizarre, mutta vielä enemmän vanha kunnon Black Sabbath sekä pitkän uran doomin parissa tehnyt Saint Vitus. Planetary Ritesillä homma on ihan mallikkaasti hanskassa, mutta lähes kymmenminuuttiset kappaleet perustuvat tykkänään yhteen riffiin ja sen ympärille, ja näin menettävät osan mielenkiintoansa edetessään kohti loppuaan.
Tämän toisen demon soundimaailma on hieman tunkkainen ja painostavan synkkä. Ei suositella heikkohermoisille, eikä modernin melodoomin suurkuluttajille!
Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2006-12-07
Arvostelija : Petri Klemetti
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.