Twin Zero – The Tomb To Every Hope

”Saarivaltion kutkuttavin proge-metal-kokoonpano”, sanotaan Twin Zeron biografiassa. Jottei mainospuheet enempää estäisi hahmottamaan, mistä Twin Zeron musiikissa on kyse, on tärkeää erotella, että Twin Zeron kohdalla progressiivisuus tarkoittaa uuden kehittämistä eri keinoin kuin soittamalla mahdollisimman monta nuottia lyhyessä ajassa. Omalla tavallaan, Twin Zero hengittää raskaasti.

The Tomb to Every Hope on yhtyeen toinen albumi, ensimmäinen yhtyemuodossa valmisteltu. Bändi on kitaristi Reuben Gotton kunnianhimo, jota vahvistaa myös laulaja Karl Middleton persoonallisella, ei aina ihan nuottiin ylettyvällä äänellään. Poikkeuksellisesti bändin kokoonpanoon kuuluu kaksi rumpalia.

Ensimmäinen kunnon biisi Home määrittelee yhtyeen ulosantia hyvin pitkälti. Kappaleen rakenne on ilmava, vaikka se seitsemänminuuttisen kestonsa painavasti asteleekin. Riffi aggressiivisen raskas, rumpukomppi toteavan jämäkkä ja Middletonin laulu monipuolinen huudon ja puhtaamman, tunteikkaamman variaatio.

Yhtyeen ilmaisu muistuttaa esimerkiksi noin kymmenen vuoden takaisesta Neurosiksesta, vaikka samaan raskauteen ei päästäkään; toisaalta yhtye soittaa paljon perinteikkäämmin, ei juuri kiinnostusta herättäen. Kappaleiden kaaria rakennetaan kuitenkin rauhassa ja biisien keskipituus kellottuu helposti yli viiden minuutin. Materiaali on tasapaksua koko tunnin kestävän albumin ja muutamien riffien lisäksi ainoa näkyvästi esillä oleva elementti on Middletonin lauluääni, joka aika ajoin on ärsyttävän honiseva, mutta ei kertaakaan vakuuttavan voimakas. Myös levyn voimaton soundimaailma vie musiikilta tehoa.

The Tomb to Every Hope -levyn kylkiäisenä tarjotaan neljän biisin, reilun puolen tunnin cd, jolla on neljä remix-versiota Twin Zeron debyyttialbumi Monolithin materiaalista. Sourhazen versio Monolith Drone on sitä itseään, tyhjää maalaava äänimaisema. En ole Monolith-levyä kuullut, mutta kolme muuta bonus-cd:n kappaleista punovat hienosti raskasta, pysähtynyttä ja kolkkoa musiikillista ajankuvaa – ajoittain jopa vahvemmin kuin uudella albumilla. Reuben Gotton itsensä uudelleenversioima Skybound niin sanotusti jyrää, ja levyn päättää Mono Years, 27-yhtyeen Ayal Naorin remiksaama, jossa kuulijaa siunataan 27-laulajatar Maria Christopherin heleän rakastettavalla äänellä.

Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2006-11-15
Arvostelija : Teemu Lampinen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.