Levyarvostelut

Ahkerat Simpanssit – Tervehdys, Maan Asukit

Ahkerat Simpanssit on ensimmäinen Diu Dau Tapesin yhtyeistä, jonka musiikkia voi ihmetellä myös CD-muodossa. Tämä “legendaarinen” tamperelaistunut rovaniemeläislafka on aikojen saatossa tallentanut sellaisten bändien musiikkia kuin Hiton Vammaiset, Lisko ja Paperipussi, Seksikääpiö, Hämähäkkejä alkuruuaksi jne. Käytännössä tässä on kyseessä yksi noin viiden ihmisen lukuisista eri projekteista, joissa huumori ja hauskanpito lienee paljon olennaisempaa kuin itse musiikki. Osa näistä herroista vaikuttaa myös Absoluuttinen Nollapiste -nimisessä yhtyeessä.

Voi syystä ihmetellä, miksi näinkin pienen piirin juttu on nähnyt päivänvalon virallisen julkaisun muodossa. Toisaalta, miksi ei? Tervehdys, Maan asukit on täydellinen anti-levy. Se on keskisormenosoitus kaikelle viimeisen päälle sävelletylle, sovitetulle, soitetulle ja tuotetulle nykymusiikille. Levy on äänitetty livenä varastossa Tampereella kahdella mikrofonilla c-kasetille, miksattu soittotilanteessa ja tuotettu “sattumalta”. Aika rankkaa lo-fi -meininkiä siis.

Vaikka soundien paskuus välillä ulottuu itse musiikkiin, ei levy sentään aivan toivoton ole. Itse asiassa mukana on aidosti hauskoja oivalluksia, varsinkin sävellyspuolella. Sanoitusten taso taas vaihtelee mukahauskoista mauttomuuksista joihinkin huvittaviin fragmentteihin. Musiikki on soitettu balalaika-tyylisillä kielisoittimilla, primitiivisillä koskettimilla ja perkussioilla. Esityksiä ei ole juuri hiottu ja laulusuoritukset ovat tarkoituksellisesti hirvittävän kuuloisia. Selkäpiitä karmivat falsettiosuudet ovat piste i:n päällä.

Näiden kädellisten hengentuotos sisältää muutaman “oikeasti” hyvän rallin, kuten taistolaislaulumainen Kirvojen kiimanesteet, raamatullinen spektaakkeliParatiisin käärme, sekä instrumentaali Jag tror, jag tror. Aidosti ahterista taas ovat Sukuelin tuulessa ja Uskis on mun bestis. Useimpien esitysten toimivuus vaihtelee mielialan ja humalatilan mukaan. Ahkerat Simpanssit taitaa nimittäin olla niitä yhtyeitä, joiden konserttiesitykset saavat aikaan hillitsemättömiä naurunpurkauksia yleisössään. Mutta kotikuuntelussa saattaa hykertely jäädä vähemmälle.

Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2003-04-11
Arvostelija : Tom Sundberg

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.