Lost Horizon – A Flame To The Ground Beneath

Hammerfallin ohella Ruotsin toinen tunnettu truemetallin lähettiläs on Lost Horizon. Molemmat bändit ovat korneja kuin Yhdysvaltain presidentin tv-puheet, mutta jos homma käy, niin mitäpä tuosta. Ja Lost Horizon ei todellakaan käynnistysapuja tarvitse!

Häpeäkseni täytyy tunnustaa, että Lost Horizonin debyytti, Awekening The World, tuli omalta osaltani kuitattua lähinnä naurahduksella nähtyäni jätkien taistelumaskit. Pitäähän hevissä toki hieman showta ollakin, mutta rajansa kaikella. Uudenkaan levyn kansissa ei imagosta olla luovuttu – sotamaalaukset koristavat vartaloa, taljat on kaivettu ullakolta ja olemattomia lihaksia näytellään reilusti.

Fuck The World -asenne on napattu Manowarilta, kun taas imago muutoin, laulujen tematiikan ohella, lähestyy enemmänkin Rhapsodyn menninkäisten valtakuntaa. Varsin perinteisissä (ja ainakin kliseissä) merkeissä hommaa siis eteenpäin viedään. Mutta turhapa tästä on jauhaa, sillä johan jo 70-luvulla mm. herrat Blackmore ja Dio kertoivat lauluissaan hyvin samantapaisista aiheista. En malta kuitenkaan olla mainitsematta muusikoiden titteleitä levyn kansilehdykässä (jonka muuten bändi kotisivuillaan haukkuu fiaskoksi). Esimerkkinä toimikoon Ethereal Magnimus, eli “maalliselta muodoltaan” Daniel Heiman. Toimenkuva miehellä on “Laments of the Souls & Primal Victorious Warrior Cries” – kuolevaisille käännettynä siis vokalisti.

Sitten itse asiaan. Musiikillisesti Lost Horizonin suurin vaikuttaja lienee Manowar. Manowar kuuluu hetkittäin läpi hyvinkin selvästi, tästä esimerkkinä vaikkapa kappale Lost In The Depths Of Me. Eihän Lost Horizon toki muutoinkaan ole vuosikymmenen omaperäisin yhtye, muttei sitä silti varsinaisesti riffien varastamisesta voi syyttää. Vaikutteet kuuluvat ja sankarin viittaa kannetaan ylpeänä.

A Flame To The Ground Beneath on monipuolinen, hyvin sävelletty ja sovitettu, tiukka ja tarttuva heavy metal -albumi. Levyltä löytyy niin suoraviivaisia runttauksia kuin pidempiä, tunnelmallisia teoksia. Positiivisena yllätyksenä voidaan pitää sitä, että biiseistä peräti kaksi ylittää kestoltaan kahdeksan minuuttia ja puhkaiseepa Highlander (The One) kymmenen minuutin maagisen rajan. Pienintäkään venyttämisen makua ei kappaleissa pituudestaan huolimatta ole.

Uutuutena levylle on tuotu mukaan kosketinsoittaja ja tästä saadaankin uutta lisävärinää sävellyksiin. Koskettimet on myös järkevästi jätetty sopivan taustalle. Plussaa tulee lisäksi vokalisti Heimanin mainiosta suorituksesta. Miehen ääni on tarvittaessa käheän munakas ja tarvittaessa kirkas ja puhdas. Äänialue on kiitettävä ja falsettikin irtoaa tarpeen tullen. Dirkschneideriltakin tuttua “sinne jonnekin” falsettikirkaisua myös viljellään runsaasti, jopa häiritsevissä määrin. Niin korkea ja kirkas tuo falsetti on, että epäilyttää mahtaako taustalla olla myös hieman Pro Tools -käsittelyä.

Ensi kesän Tuskassa voivat kaikki toki omin korvin todeta, kuinka puhdasta se laulu oikeasti onkaan. Muilta osin kappaleista ei ole mitään pahaa sanottavaa, ellei sellaiseksi lueta hivenen tarpeettomia introa ja outroa, jotka molemmat sisältävät ainoastaan pari minuuttia hyminää yms. efektejä.

Kaiken kaikkiaan A Flame To The Ground Beneath on erittäin viihdyttävä albumi, joka monipuolisuudessa myös kestää kuuntelua. Suosittelen varauksetta niin bändin vanhoille faneille kuin kaikille muillekin hyvän musiikin ystäville. METAL!

Arvosana : 5/5
Arvostelu julkaistu : 2003-03-21
Arvostelija : Alex Machine

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.