Dream Evil – United

Perinteisen heavy metalin valtikka on kulkeutunut pikku hiljaa Britannian ja Saksan (ja mitättömien Jenkki-tuokioiden) kautta Pohjois-Euroopan suuntaan. Uusimpana todisteena tästä on kokoonpanoaan uuteen uskoon rukanneen ruotsalaisen Dream Evilin neljäs täyspitkä albumi United, jota lähemmäksi täydellistä 80-luvun perusmetallin ja 90-luvun powerin yhdistelmää harva bändi on yltänyt tällä vuosikymmenellä. Sekä sävellykset, sovitukset että sanoitukset ovat täynnä Maiden–Dio–Accept-koulukunnan manöövereitä, mutta ne on jalostettu sen verran tuoreella kädellä, että seos on yllättävän omaperäinen ja silkkaa ruostumatonta terästä. Kitarat siis laulavat vastustamattomasti, komppi laukkaa lujaa, teräs taipuu eivätkä otsat ole liian rypyssä.

Osuvasti nimetty Fire! Battle! In Metal! aloittaa tämän melodisen ja rautaisen ilotulituksen juhlavasti. Biisi iskee välittömästi syvälle tajuntaan iloisella uhomeiningillään, jonka luovat niin monipuoliset kitarat, tärisyttävä komppi kuin Niklas Isfeldtin särmikäs ja taipuisa laulukin. Sitten lähdetään yhteistuumin muuttamaan maailmaa avausta hitaammin ja jylhemmin etenevän United-siivun voimin. Blind Evilissä laukataan taas kovempaa, ja komean melodinen kertsi palauttaa mieliin power metalin kulta-ajat. Evilution on puolestaan kokonaisuutena varsin raskas ja vahvan Priest-henkinen Halford-karjaisuineen, mikä ei ole lainkaan huono asia.

Tämän jälkeen vedetään hetki henkeä heikommin iskevien Let Me Outin ja Higher on Firen ajan, mutta jylhästi sointuva sotaviisu Kingdom at War on jälleen taattua laatua. Heikko ei ole myöskään levyn pakollinen balladi Love Is Blind, jossa Isfeldt pääsee esittelemään äänensä eri sävyjä. Hempeilyt unohtuvat kuitenkin nopeasti, sillä tuplabasarein höystetty Falling räjäyttää korviin taas todellisen power metal -pläjäyksen. Judas Priestin vaikutus kuuluu jälleen sopivissa määrin Back from the Deadissä, jossa riffit jyräävät muuta levyä tiukemmin. Samantyyppinen tummahko sävy on myös Doomlordissa, jonka linnunlaulu- ja puheosuuksien merkitys jää tosin hämärän peittoon. Päätösraidaksi on vielä säästetty todellinen killeri nimittäin coveri vuoden 2005 Euroviisuvoittajasta Helena Paparizoun My Number Onesta. Ja hemmetti, kyllä tällainenkin poppi taittuu ammattikäsissä varsin meneväksi metalliksi.

Kuunneltuani Hammerfallin tuoreen Threshold-levyn, olisin voinut vannoa, ettei parempaa tämän genren levyä ole tehty tänä vuonna. Mutta väärässäpä olin, sillä United onnistuu kiertämään myös kaikki ne ansat, joihin Threshold on ainakin lähellä langeta. Tärkein niistä on laulu, jonka Niklas Isfeldt taitaa vielä selvästi kollegaansa Joacim Cansia paremmin. Toinen olennainen tekijä on se, että Dream Evilin musiikki on huomattavasti Hammerfallia värikkäämpää ja monipuolisempaa. Ja loppuun vielä terveiset Dream Evilille: heittäkää ihmeessä keikkaa myös Suomessa, että pääsee todistamaan, onko meininki yhtä vakuuttavaa myös livenä.

Arvosana : 5/5
Arvostelu julkaistu : 2006-10-26
Arvostelija : Olli Koikkalainen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.