Levyarvostelut

Answer, The – Rise

Pohjois-Irlannista täräyttävä The Answer on yksi luku lisää siihen samaan retrorokin kirjaan, jonka etusivulle Wolfmother vast’ikään painoi nimensä. Pyörää ei siis keksitä uudelleen, mutta vahvasti orkesteri kyllä rokkaa. Itse en ymmärrä ns. retrorokin kritisoijia siinä, että ”tuo on tehty jo niin moneen kertaan”. Totta vitussa! Nykypäivänä on hyvin vaikeaa löytää mitään täysin uutta ja innovatiivista musiikkia. Tottakai sellainen kiinnostavinta on, mutta myös rokin liekin ylläpitäminen kautta linjan on tärkeää.

The Answer ammentaa tosiaan pitkälle samoista lähteistä kuin aussiserkku Wolfmother. Black Sabbathin, Led Zeppelinin, Kissin, Thin Lizzyn ja AC/DC:n jättämiä jälkiä rokkiin on tutkittu antropologimaisen tarkasti. ”Uudemmista” jutuista kaikuja löytyy paikoittain myös Soundgardenin musiikista.

The Answer ei olisi mitään ilman laulajaansa Cormac Neesonia. Niin vahva ja monipuolinen Cormacin ääni on, että välillä unohtaa koko muun orkesterin. Miehen karisma suorastaa tihkuu ulos kaiuttimista. Kaikesta huolimatta The Answerin Rise yltää vain keskinkertaiseksi rock-levyksi. Helmiä on vain pari, kolme kappaletta ja muut jäävät ikävän tasaiseksi puuroksi kuin blackmetal-rumpalin tuplabasarin jytä. Mutta jos yhtään 70-luvun rokki on kolahtanut, niin tätä levyä ei voi ihan olan kohautuksella ohittaa.

Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2006-11-24
Arvostelija : Sami Sankilampi

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.