Rapture, The – Pieces Of The People We Love

Odotellun kakkoslevynsä julkaissut The Rapture on kehittynyt juuri siihen suuntaan, mihin moni varmaan pelkäsikin. Bändi on silotellut äänikuvaansa ja näyttänyt koneille vihreää valoa. Debyytti Echoes oli varsin raaka kattaus kuivakkaa punk funkia, mutta nyt melodiat ja nyanssit ovat pelin henki. Moni House of the Jealous Lovers -hitin kaoottiseen ehdottomuuteen mieltynyt voi olla tyrmistynyt kliinisistä soundeista, mutta toisaalta The Rapturen markkinasektori on tällä hetkellä pullollaan pyrkyreitä, joista harva kykenee näin huoliteltuun ilmaisuun. Ettei vain tavallista paksummalla setelinipulla olisi The Rapturen soundeja kiiloteltu?

Pieces of the People We Lovella nimekkäistä vahvistuksista vastaa Gnarls Barkleyn majakka ja perävaunu –duo. Danger Mouse on tuottanut levylle kaksi biisiä, joista toisen taustalaulut hoitaa Cee-Lo Green. Kaksikon yhteenlaskettukin panos on hämmästyttävän mitätön. Itse asiassa Brian Burton on onnistunut tuottamaan ehkä levyn keskinkertaisimmat hetket, joten se siitä kohuarvosta. Makeimmillaan The Rapture on aivan hemmetin hienoa, modernia tanssirockia. Get Myself Into It on saanut koristeekseen taloudellisesti annostellun saksofonin, jota olisi kaivannut enemmänkin albumin ratoksi. Etenkin keikoilla bändi on fonistin avulla luonut hillittömiä energiapurkauksia freejazz-henkisillä improvisaatioilla.

Tylsimmillään The Rapture toki menettelee, mutta ei iske siihen hermoon, joka pakottaisi lanteet liikkeelle. Sen bändi osaa tehdä edelleen, todistusaineistoksi kelvannee Whoo! Alright Yeah Uh…Huh, joka typerästä otsikostaan huolimatta valloittaa tyttökiljahduksillaan ja maanisella tempolla. First Gearin motorinen biitti ja Luke Jennerin omintakeinen vokalisointi pakottavat lisäämään volyymiä, vaikkakin miehen lauluääni jakaa varmasti näin hillitympänäkin mielipiteitä. Vaikka sitten hoettaisiinkin mantraa ma, ma, ma, mustang, ford. Levyn viimeinen biisi Live in Sunshine on hyvä päätös yön läpi jatkuneelle tanssimiselle, ja maalaa naiivin mutta kauniin mielikuvan väsyneistä tanssijoista halailemassa ventovieraita kanssajuhlijoita auringon noustessa.

Jos pidät raa´asta soundista ja Gang of Fourista, Echoes on levy sinulle. Mikäli taas tykkäät tanssia mutta myös diggailla rytmin lisäksi niitä biisejä, tämä voi olla parempi ratkaisu. Hienoja levyjä molemmat, nyt on vain kyseessä onnistunut uudistuminen. Surullista näkyä rokkipoliisien kansoittamilla klubeilla on harvoin tiivistetty yhtä suorapuheisesti kuin The Rapture sen tekee: “People don’t dance no more / They just stand there like this / They cross their arms / And stare it down / And drink and moan and diss”.

Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2006-10-17
Arvostelija : Jukka-Pekka Ronkainen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.