Levyarvostelut

Kaos Krew – Devour

Kotimainen industrialmetalli on viime aikoina nostanut päätään. Isoillekin levy-yhtiöille on saatu Suomessakin ujutettua pari koneellisempaan suuntaan kallellaan olevaa aktia, mutta pinnan alla tapahtuu paljon mielenkiintoisempaa. Uusin albumimittaan edennyt kokelas on Pietarsaaresta tuleva Kaos Krew, joka sai Devour-debyyttinsä kauppoihin alkusyksystä.

Vuonna 2004 perustettu poppoo ehti ennen debyyttialbumiaan julkaista Under Destruction –promon, joka tosin pituutensa puolesta oli kyllä jo albumimitassa. Devour on kuitenkin bändin virallinen debyytti levy-yhtiön kautta julkaistuna. Levy-yhtiö tosin “hieman” ihmetyttää, sillä Top Recordsin toiminta taitaa enemmänkin keskittyä iskelmälevyjen kauppaan kuin metallilevyjen julkaisemiseen. Kytkös taitaa olla enemmänkin pietarsaarelainen kuin musiikillinen.

Kaos Krew’n debyytti on edelleen jonkinlaista Rammsteinin raskausasteilla liikkuvaa hieman pop-vaikutteisempaa industrialia. Kovin erikoisia synakuvioita ei tarjoilla eikä missään vaiheessa valuta induhuuruilujen puolelle. Bändin soundi ei ole maailman omaperäisin, mutta homma toimii ainakin pienissä erissä erittäin hyvin. Pidempi kuuntelu imee levyn tehoa jonkin verran, mutta kyllä tätä mielellään kuuntelee. Suosittelen ainakin testaamaan tämän yhtyeen, jos olet vähääkään kiinnostunut induvaikutteisesta raskaammasta materiaalista

Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2006-11-27
Arvostelija : Tero Kallio

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.