Taipuva Luotisuora – II
Luotisuora taipuu tällä kertaa aiempaa etnoisempaan, leijuvaisempaan, sekä ikävä kyllä oraalisempaan suuntaan. Jälkimmäinen uudistus pudottaa Luotisuoran yhteen niistä tavanomaisimmista, täytenä pursuilevimmista
kotimaisista bändiluokista – nimittäin siihen, missä laulut ja lyriikat ovat kiekon riippakivenä. Vaikkei
kappalemateriaalinkaan osalta olla niin tukevalla maaperällä kuin viime suorituksella, ovat bändin vahvuudet kuitenkin edelleen tallella. Omakustannelevyksi II:lla eivät Taipuvan Luotisuoran soitannon, rohkeuden ja
värikylläisyyden rajat tule vastaan.
Kipaleet ovat kiitettävän vivahteikkaita lainaillen elementtejään aina maailmanmusiikin, progressiivisen rockin ja jopa metallinkin saralta. Yhtye ei myöskään pelkää ripotella sekaan hieman härskimpiä tai kliseisempiä soittimia/synasoundeja/laulustemmoja silloin, kun niille voisi olla paikkansa. Tämä on siis tietysti kohteliaisuus. Parhaimmilleen materiaali venyy ja muotoutuu esimerkiksi North-East Passagen arktis-itämäisessa tundratuulessa (miinus lopetus) ja vaikkapa yllättävän konemaisissa Unaja Infinite Laserin poljento-osuuksissa.
Sävellyksinä käsiteltynä ovat platan yhdeksän raitaa minun makuuni hieman päämäärättömiä. Mystiikan ja tulkinnanvaraisuuden tietoisen säilyttämisen toki ymmärrän, mutta ennenkuin suora katoaa horisonttiin olisi mieltäylentävää nähdä siitä enemmän kuin sen nopeus ja väri. Kenties se voisi lävistää useamman pilven, keihästäen niistä vartaan, jättää alitajunnan lisäksi myös tajunnan kylläiseksi, palkita terävämmin sivaltaen. Kaipaisin ehkä tietynasteista funktionalismia?
Hyvät puolet tasapainottelevat tällä kertaa tasavahvasti huonojen puolien kanssa, mutta tusinajanat on joka tapauksessa jätetty jo kauas taakse.
Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2006-11-29
Arvostelija : Tommi Hartikainen
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.
Comments
One response to “Levyarvostelut”
[…] „Levyarvostelut-Konsortiumsprojekt III – Terra Incognita (Die unentdeckte Welt)“. Noise.fi [fi] (Rezension) (auf Finnisch). 26. Oktober 2003. Abgerufen am 26. Februar […]