Levyarvostelut

Suffocation – Suffocation

Kuolema on yliarvostettu asia. Sen älysi myös tämä newyorkilaisviisikko 2000-luvun nuoremmalla puolella ja päätti päästää tukahdutetut halunsa remuamaan jälleen pitkin maanpiiriä. Toinen albumi comebackin jälkeen, selkeästi nimetty “Suffocation”, antaa kuulijalleen sen mitä tämä hakeekin: asenteesta tinkimätöntä, brutaalia kuolometallia. Entistä tiukemmassa kuosissa.

Kolmas kappale, Redemption, alkaa puhtaalla kitaranäppäilyllä, eikä niistä kuulaista kitaroista sen enempää. Yhtyeeksi, joka on löytänyt tyylinsä yli vuosikymmen sitten ja on vain hionut sitä vuosien saatossa terävämpään kuntoon, on Suffocation harvinaisen tuoreen kuuloinen. Lisukkeet eväsleipien välissä ovat samat kuin jo vuosia sitten mutta mehevyys ei ole kadonnut mihinkään, se on ennemminkin lisääntynyt Vaikka kopioita ja säälittävää jäljittelyä on kasvanut jättiläisen jalanjälkiin tonnikaupalla, ei se himmennä pätkääkään aidon asian ehtymätöntä kuritusvoimaa. Suffocationin pitää tuoreena sen kyky varioitua ja tiukka, harkitseva jyräys. Nyanssien vastaanpanematon valta pitää levyn soittimessa kierros kierroksen jälkeen. Kun pakkaus on silattu orgaanisen raskaalla, kylmällä mutta pelottavan elinvoimaisella äänimaisemalla, mahdollisuudet nautintoon ovat moninaiset. Kuunnelkaa hyvät ihmiset Bind, Torture, Killin välirymistely, Entrails of Youn yksinkertainen mutta sitäkin tehokkaampi kertosäe, Prelude to Repulsionin häpeämätön ruoskinta tai mikä tahansa yksittäinen osanen, ne ovat kaikki tiukasti osa kokonaisuutta, palvellen olemassaolollaan tarkoitusta, joka on tyydyttää jokaikisen metallistisydämen kuoleman mentävä aukko.

Tämän levyn kuunteleminen tulee olemaan vaikea tehtävä sille, joka etsii jotain pilkattavaa ja sormella osoiteltavaa Suffocationin sisimmästä, sillä tällä levyllä yhtye on ennen kaikkea rehellinen, kaikkia kohtaan. Suffocation on puhdasta kuolometallin juhlaa, joka hymyssä suin ottaa vastaan kaikki halukkaat. Joten ei nurista siellä takarivissä. Jos ei death metal maistu, voi tämän levyn jättää hyllyyn. Muuten suosittelen ehdottomasti ostamaan sen ja antamaan sen totaalisen energian täyttää tehtävänsä.

Arvosana : 5/5
Arvostelu julkaistu : 2006-10-02
Arvostelija : Kimmo A. Koskinen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.