Burning Skies – Desolation

Iso-Britannian Bristolista kotoisin olevan, saatekirjeessä saarivaltion heveimmäksi aktiksi tituleeratun Burning Skiesin uusimman julkaisun kansikuva heijastelee harvinaisen hyvin muovin sisäistä musiikillista liikehdintää. Se on hyvin trendien mukaisesti moderni, takuusynkkä pääkalloineen päivineen, ilman mitään kantavaa teemaa oleva sekalainen, lähes tukahduttavan täyteen pakattu vihan ylistys. Ja tämä kaikki 30 minuutissa. Mitä se ei kerro, on se, että yhtye on oikeasti kiitettävän aggressiivinen ja intoa pullollaan. Liekö tämä sitten nykypäivän voittajan DNA? Ei minun mittareissani.

Kaiken kaikkiaan levyltä löytyy noin kolme musiikkiesitystä, joista jää jonkinlaisia muistijälkiä. Intron jälkeen jyrähtävä RKD puhkuu ja puristaa sisuksistaan adrenaliinia kuin viimeisellä aterialla death metalisin keinoin. Biisi sisältää myös hardcoresta tuttuja breakdowneja ja katkonaisesti rytmitettyä tuomion paasausta varsin epäselvällä artikulaatiolla varustettuna. Kappale jaksaa kiinnostaa loppuunsa asti, sen lopun havaitseminen voi sen sijaan aiheuttaa ongelmia heti perään ryntäävän kakkosbiisin takia. Muita huomionarvoisia rynkytyksiä ovat RKD:n lailla brutaalisti keinuva Damaged ja sitä seuraava apokalyptisestä hidastempoisuudesta voimansa ammentava Fairytale Supremacy. Näissä biiseissä yhtye onnistuu vielä jollain ihme ilveellä ottamaan irti itsestään muutaman ylimääräisen kivun suloisen sävähdyksen, ja biisien sovituksille jää edes hieman tilaa teutaroida ahtaassa tilassaan. Muut kappaleet ovat rakenteeltaan ja riffeiltään kovin tasapäisiä suorituksia, itseisarvoisia messuja aggressiivisuudelle.

Muutaman läpikuuntelun jälkeen vedän seuraavat subjektiiviset johtopäätökset Desolationin suurimmasta ongelmasta, jonka seuraamukset kasaantuvat loppua kohden uhkaavalla vauhdilla: Biiseissä ei yksinkertaisesti ole tarpeeksi vaihtelevuutta saatikka dynamiikkaa, jotta niistä saisi jonkinlaista riittävää yksilökuvaa tai erottuvaa kiintopistettä. Aggressiivisuus muuttuu ennen pitkää ankeudeksi ja kuuntelijaa vaanivaksi anemiaksi. Useampaan sataan kertaan kuullut tuplakitaramelodiatkaan eivät anna sen enempää ilonaiheita, ne kun ovat tavalla tai toisella kaikki variaatioita yhdestä aihiosta.

Tuotannolliselta näkökannalta ei Desolationista löydy suurempaa valittamisen aihetta, joskin jälki on samankaltaista modernia, ruhjovaa, tasalaatuista limitoinnin ja rumpusampletuksen ylivaltaa kuin kaikilla muillakin moderneilla hevilevyillä tänä päivänä. Ota tämä levy käsittelyyn jos tahdot kokeilla keskittymiskykysi rajoja tai tykkäät turtua järjettömästä henkisestä ja/tai fyysisestä väkivallasta. Henkilökohtaisesti vain toivon viimeiseen biisiin sijoitetun puhepätkän “If you don’t think this is the greatest song ever, I will fight you” olevan hah-hah-hauska vitsi, sillä se ei anna kovin mairittelevaa kuvaa siitä, kuinka korkealla Burning Skiesin tavoitteet ovat biisimateriaalinsa suhteen. Siirrän odotukseni siis seuraavaan kertaan.

Arvosana : 2/5
Arvostelu julkaistu : 2006-10-13
Arvostelija : Kimmo A. Koskinen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.