Levyarvostelut

Peter Loveday – Moving Along

Peter Loveday on lähtöisin Australiasta ja vaikuttaa nykyisin Barcelonassa, Espanjassa. Miehen musiikki on harmitonta maalaisfolkkia, jossa on peruselementit periaatteessa kohdallaan, mutta hyvin vähän siitä jää mitään hyvää mieleen levyn kuuntelun jälkeen. Miehen naseva ja kuiva ääni on ankea yhdistelmä Nick Cavea, Brian Molkoa ja Bob Dylania.

Levyn tuotanto on raavittu jäljestä päätellen kasaan kengännauhabudjetilla. Ärsyttävät epävireiset viulut ja tyylirikoksia tehtailevat bassorevittelyt ovat hirveää kuunneltavaa. Miehen kohtuullisen persoonallinen ääni voi olla jonkun mieleen, mutta tässä osoitteessa se tuottaa kahden ensimmäisen minuutin jälkeen puistatuksia.

Levyn sävellykset ovat vailla persoonallisuutta ja junnaavat pahasti paikoillaan. Samaan kertosäettä hoetaan pahimmillaan kymmeniä kertoja. Jotkut biisit toimivat aluksi hyvin, mutta jossain vaiheessa kaikki ärsyttävät maneerit ja tyylitajun puute saa sormen painamaan nappia, jossa lukee skip. Lisäksi koko biisimateriaali on niin samanlaista, että on todellisia vaikeuksia erottaa biisejä toisistaan.

Pohjanoteeraus on Simple Song, jossa todennäköisesti haluamattaan plagioidaan suomalaisen tusinaiskelmän perussävelkuljetusta, jonka nimeä en nyt saa mieleeni. Olen onnellinen ettei minun tarvitse enää kuunnella tätä.

Arvosana : 1/5
Arvostelu julkaistu : 2006-11-13
Arvostelija : Juha Luomala

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.

Comments

One response to “Levyarvostelut”

  1. […] „Levyarvostelut-Konsortiumsprojekt III – Terra Incognita (Die unentdeckte Welt)“. Noise.fi [fi] (Rezension) (auf Finnisch). 26. Oktober 2003. Abgerufen am 26. Februar […]

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.