Rhapsody Of Fire – Triumph Or agony

Rhapsody joutui hiljattain vaihtamaan tekijänoikeussyistä nimensä Rhapsody of Fireksi toimittuaan vanhalla nimellään yli kymmenen vuotta ja julkaistuaan sillä kuusi studioalbumia. Onneksi nimenvaihdos ei ole vaikuttanut bändin ulosantiin, sillä tuore Triumph of Agony koostuu pitkälti samoista aineksista kuin sen aiemmatkin tuotokset: fantasiamaailmaan sijoitetusta yltiömahtipontisesta power metalista, jota on maustettu muun muassa 70-henkisellä sinfoniaorkesterilla, kuoro-osuuksilla ja näyttelijöiden (mm. Christopher Lee ja Susannah York) vuorosanoilla. Tämä Dark Secret -saagan toinen osa onkin paikoin tunnelmaltaan hyvin leffamainen. Upeista yksityiskohdistaan huolimatta kokonaisuus on harmillisen epätasapainoinen.

Levy käynnistyy kuin suoraan fantasialeffasta napatun komean intron jälkeen tutulla ja turvallisen nopealla Triumph or Agony -palalla. Orkestraatiot luovat dramaattista taustaa, jonka päälle Fabio Lione veistelee korkeita laulumelodioitaan ja Luca Turilli–Alex Staropoli-akseli kitara- ja syntikkakuvioitaan. Myös Heart of the Darklands luottaa tuplabasarien ja nopean tempon voimaan ja toimii varsin mutkattomasti. Old Age of Wonders vie puolestaan tunnelman aivan toiseen suuntaan, sillä tarjolla on huilu- ja cembalopitoinen folk-pala, joka Lionen paikoin kammottavan teennäistä laulua lukuun ottamatta muistuttaa vahvasti Blackmore’s Nightia.

Tämän jälkeen alkaa Rhapsodyn vanhoista levyistä poiketen peräti viiden kappaleen putki suhteellisen hitaita raitoja. Niistä ensimmäinen The Myth of the Holy Sword tarjoilee monia dramaattisia käänteitä, komeita kuoro-osuuksia ja todella mahtipontisen kertsin. Italiankielinen Il Canto Del Vento pohjaa puolestaan lähes tyystiin Lionen tunteikkaaseen tulkintaan ja jättää varsin kesyn maun. Silent Dream pitää taas sisällään huomattavasti edellistä enemmän energiaa, instrumentteja ja melodiaa, mutta hyvästä kertsistäänkin huolimatta biisistä puuttuu voima. Laahaavan hidas Bloody Red Dungeons toimii vahvoine elementteineen taas vähän paremmin, mutta ei vakuuta, kuten ei myöskään Son of Pain, jossa Lionen lauluosuudet menevät vahvasti överiksi.

Viiden hitaan putken jälkeen levy herää uudelleen henkiin, kun vuoron saa 16-minuuttinen ja viisiosainen nimihirviö The Mystic Prophecy of the Demon Knight. Kyse on hienosti tunnelmasta toiseen etenevästä kertomuksesta, joka noudattelee kiitettävästi klassista draamankaarta selkeine alkuine, huipentumine ja katharsikseineen. Mukaan mahtuu sekä tarttuvaa power metalia, pelkkää näyttelijöiden dialogia, dramaattista mättöä että eri elementtien välillä kikkailuakin. Tarina saa lopullisen päätöksensä vasta levyn päätösraidassa Dark Reign of Fire, jonka olisi hyvin voinut liittää edellisen biisin osaksi.

Rhapsody of Fire ei petä fanejaan Triumph or Agonylla, sillä miekat heiluvat, lohikäärmeet ärjyvät ja metsänhenget lymyilevät tutuissa power metal -maisemissa, jollaisia vain Turilli ja Staropoli osaavat luoda. Biisimateriaali on kuitenkin yhtä huikeaa taidonnäytettä (Demonisoturi) lukuun ottamatta yllättävän vähän iskevää, joskin äärimmäisen mahtipontista. Makua tässä kakussa joka tapauksessa riittää, sillä uskomattoman monipuoliseen äänimaailmaan on panostettu huolellisesti.

Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2006-10-08
Arvostelija : Olli Koikkalainen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.