Alchem – Demo 2005
Italialainen Alchem soittaa synkähköä ja raskaammanpuoleista rockia, jossa on aimo annos kokeellisuutta mukana. Ensiaskeleensa bändi on ottanut jo vuonna 1995. Ensimmäinen demo ilmestyi vuonna 2001 ja tämän neljä biisiä kattava Demo 2005 on kaikkiaan toinen Alchem-tuotos. Bändi kutistui demojen välillä duoksi, jonka osapuolia ovat laulun, basson ja koskettimet hoiteleva Annalisa Belli ja Pierpaolo Capuano, jonka tonttia ovat kitarat ja rummut.
Neljällä biisillä Alchem onnistuu luomaan hyviä tunnelma-aihioita ankarampien ja herkempien osuuksien välillä ja Annalisan äänikin on hyvä. Osaavuutta, persoonallisuuteen pyrkimistä ja kunnianhimoa musiikkinsa suhteen bändillä tuntuu olevan, mikä on aina hyvä lähtökohta. Hiomisen varaa löytyy kuitenkin melkoisesti, eniten liittyen juuri säveltämiseen. Santiago on biiseistä kaikkein tasaisin suoritus alusta loppuun. You Will Call My Name alkaa lupaavana laulelmana, mutta muuttuu biisin loppupuolella sellaiseksi jamitukseksi, joka ei mitenkään istu kokonaisuuteen. Bändi rikkoo biisejään turhilla melodiateemoilla, jotka on kai tarkoitettu toimimaan mantran lailla.
Kunnianhimo voi aiheuttaa sen, että koitetaan astua kerralla liian isoihin saappaisiin, ja niin Alchemin kohdalla tuntuu käyneen. Sävellykselliset pyrkimykset eivät toteudu sillä tavalla kuin duo on ne tarkoittanut ja silloin mennään metsään. Demolla soundit ovat melkoisen raa’at, joten voi olla, että jo parempi tuotanto saisi kappaleiden ontumakohtia paremmalle tolalle.
Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2006-12-04
Arvostelija : Pipsa Parkkinen
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.