Levyarvostelut

Kayser – Frame The World…Hang It On The Wall

Kayser jatkaa uudella levyllään hyväksi havaitsemaansa polkua pitkin. Toinen täyspitkä sisältää linjalla pysyen stonermausteista thrash-tamppausta, jota on pippuroitu muuttuvalla yllätyskertoimella. Ammattitaitoisen ryhmän jyryytyksessä on mukava istua kyydissä, mutta tämä rassi kulkee silloin tällöin liiankin tasaisesti.

Vauhtia säästämättä pyyhkii aloitusvastaava The Cake polvet ruvelle ollen normien mukainen thrash-veisu, jonka perusvonkaus tosin jaksaa viehättää kerta toisensa jälkeen. Spicen ääni on iskussa ja muukin bändi intoa täynnä. Lost in the Mud nostaa panoksia, sillä kappaleen törkyriffittely svengaa ja uhoaa julmetun lailla ollen jyrätavaran huippua. Evolution jatkaa varmaa linjaa ja esittelee Kayserin uusia puolia, jotka nousevat vielä enemmän pinnalle kuljettaessa syvemmälle Frame the Worldin… sisuksiin. Yhtye on selkeästi panostanut melodialinjojen ilmavampaan kuljetukseen ja kappalerakenteiden vaihtelevuuteen. Tästä parhaana osoituksena on mainio, puoliakustinen stonerleijailu Absence. Biisi on selkeästi levyn parhaimmistoa, koska sen haikeaan tunnelmaan on todella vaikea olla putoamatta sisälle.

Seuraava ilon aihe on mättöpala Cheap Glue, jonka yksinkertainen Slayer-kieroilu solahtaa korvakäytäviin ilman voitelua ja pistää groovellaan pään nyökyttämään. Hitikäs kertosäe ja hammond-urut ovat yhdeksännen Everlasting-kappaleen voittomerkit ja tämän perässä seuraava akustinen fiilistely Fall hidastaa menoa sopivasti ennen loppurykäisyjä. Tähän mennessä on levylle valitettavasti ehtinyt kertyä jo kolme täyterallia ja kun levylle kuitenkin kertyy mittaa 12 biisin verran, olisi nämä heikommat hetket voinut puolestani tiputtaa säälimättä tien varteen. Kaksi viimeistä biisiä, Born Into This ja erityisesti Jake puolustavat paikkaansa energisinä rokkirässäyksinä, joskaan eivät tarjoa mitään bonuspalkintoa vaan peruspaukautusta keskelle tähtäintä.

Verrattuna ensimmäiseen levyynsä on Kayser laajentanut sointiaan, mutta samalla tuntuu, että jotkut vanhat ideat ovat päässeet uusintakierokselle ja vievät näin ollen kokonaisuudelta iskuvoimaa. Kayser on tämän vuosituhannen uusista thrash-bändeistä se yksi energisimmistä mutta uusi levy olisi kaivannut tiivistämistä. Silti tiukasti soittava bändi tiukasti soivalla levyllä on aina nyrkinnoston ja niskajumpan väärti, puhumattakaan live-tilanteesta.

Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2006-10-02
Arvostelija : Kimmo A. Koskinen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.