Mushroomhead – Savior Sorrow
Sain ensikosketuksen Mushroomheadin maskimiehiin edellisen XIII-albumilla vuonna 2003. Kyseinen levy pyyhkäisi kertaiskusta jalat alta. Miten tällainen bändi olikin tullut missattua aikaisemmin. XIII olikin bändille jonkinlainen lopullinen läpimurtolevy myyden maailmanlaajuisesti yli 300 000 kappaletta. Ilmeisesti tämä ei kuitenkin ollut riittävästi Universal Recordsille (tai vaihtoehtoisesti bändille itselle ison lafkan suojissa), koska levy-yhtiö on tälle levylle vaihtunut mm. Metallican ja Anthraxin alkuaikojen yhtiöön Megaforce Recordsiin. Savior Sorrow tuo mukaan myös uuden kakkosvokalistin, kun Waylon korvaa J-Mannin.
Savior Sorrow on bändin kuudes albumi ja meno jatkuu loppupeleissä aika samansuuntaisena kuin edellisellä levylläkin. Bändi on edelleen yksi monipuolisimmista raskaamman rockin kokoonpanoista. Juurikaan mitään genrerajoja ei kunnioiteta, vaan bändi voi yhtä hyvin tehdä rappiä, hardcorea, metallia, rockia tai indua, se voi fillistellä, rokata tai runtata, aina bändi kuitenkin kuulostaa vain tasan itseltään.
Pitempikään kuuntelu ei nosta tätä levyä kuitenkaan helmien joukkoon. Yksittäisinä biiseinä homma toimii taas erittäin hyvin eikä kyllästymisoireita aiheuta myöskään albumimitta, mutta mikään ei kuitenkaan nouse sen kummemmin esiin levyltä. Tällaisella levyllä Mushroomhead on huomattavan paljon helpompi niputtaa samaan kastiin muiden altmetallipumppujen kanssa. Savior Sorrow on vain liian keskinkertainen. Ei missään nimessä huono, muttei missään nimessä myöskään siellä kiinnostavassa kärkijoukossa.
Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2006-10-03
Arvostelija : Tero Kallio
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.