Slayer – Christ Illusion

Thrash-legenda Slayer kuuluu niihin yhtyeisiin, joiden pahin heikkous on historian painolasti ja vanhojen tuotosten klassikkostatus. Pitkälti näistä syistä yhtyeen edellinen pitkäsoitto, viiden vuoden takainen God Hates Us All, ei omalla kohdallani kauaa kuuntelussa pysynyt. Kaikesta huolimatta odotin käsillä olevaa paluukiekkoa innolla, enkä suinkaan pettynyt. Christ Illusionia kuuntelen vielä pitkään.

Christ Illusionilla Slayerin lämmittää vanhojen faniensa mieltä väläyttelemällä tuon tuosta vanhan koulukunnan thrash-elementtejä modernimman rähjäyksen vastapainoksi. Mistään täydellisestä vanhojen aikojen lämmittelystä ei kuitenkaan ole kyse, ja hyvä niin. Avausraita Flesh Storm ja varsinkin sitä seuraava thrash-rykäisy Catalyst antavat vihiä tyylillisesti kovastikin taaksepäin katsovasta yhtyeestä, kunnes myöhemmät kappaleet paljastavat kyseessä olevan tasapainoinen sekoitus vanhempaa ja myöhempää Slayer-tyyliä, tasapainoisesti toteutettuna. Levy on kautta linjan intensiivinen ja mielenkiintoinen, eikä homma maistu ideoiden kierrättämiseltä, vaikkei mitään uutta ja mullistavaa kuullakaan.

Levyn kappalemateriaalissa on melko paljon vaihtelua, mikä on hyvä ottaen huomioon, ettei edes Slayer, ainakaan enää, pysty pitämään mielenkiintoa yllä 40 minuuttia pelkällä paahtamisella. Tarjolla on niin ryhdikkäitä turpasaunoja kuin painostavaa hidasteluakin ja hieman kaikkea siltä väliltä. Omat suosikkini löytyvät tämän asteikon ääripäistä jo mainitun Catalystin ja kieltämättä South of Heavenia muistuttavan Catatonicin muodossa. Pelkkä hittiputki levy ei kuitenkaan ole: Eyes of the Insanen vaivaantunut groove ei ota tarttuakseen, eikä Skeleton Christ monipuolisuudestaan huolimatta loista millään osa-alueella.

Teknisesti levy on korkealaatuinen, eikä konkarien instrumenttisuorituksissakaan ole valittamista. Tom Arayan vihainen ääni kantaa hyvin ja bändiin palannut Dave Lombardo lunastaa odotukset raivokkaalla ja tarkalla rumputyöskentelyllään. Edelliseen levyyn verrattuna kitarasoundi on edelleen raskas, mutta piirun verran terävämpi, kuin täydellinen Slayeria varten.

Oli Slayer-levyjen paremmuusjärjestyksestä mitä mieltä hyvänsä, ei Christ Illusionin kuultuaan voi kieltää sitä tosiasiaa, että äijät ovat purkittaneet tiukan paketin iskeviä riffejä, armotonta moukarointia ja vihaista asennetta. Levy ei ole täydellinen eikä sitä sovi verrata yhtyeen klassikkojulkaisuihin, mutta omissa kirjoissani tämä voi olla paras Slayer-kiekko sitten vuoden 1986, tai ainakin paras tämän tyylisuunnan levy aikoihin. Sen luulisi riittävän kenelle tahansa.

Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2006-09-06
Arvostelija : Mika Koskela

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.