Levyarvostelut

Maj Karman Kauniit Kuvat – Arpi

Karmat tulevat taas rytinällä. 14.3. julkaistavaa Metallisydän-albumia ennakoi tämä single ja voi saatana, että nyt ammutaan kovilla. Sinkun kaikki kolme rallia ovat kovinta Karmaa koskaan.

Arpi on vähän Rautaneidon melodisimpia biisejä kuvastava rykäisy, varmaan eniten sitä perinteistä Maj Karmaa edustava ralli, joka ei jätä kylmäksi missään tapauksessa. Biisi on vain hiukan liian lyhyt, koska kertosäettä olisin ainakin minä halunnut saada vielä yhden kierroksen. Kertoo tosin vain siitä, että jotain hyvää on odotettavissa pitkäsoiton muodossa.

Metallisydän on sinkun ehdottomasti paras runttaus. Varmasti raskainta Karmaa koskaan. Jopa angstisempaa ja raivokkaampaa kuin Kaakaon materiaali oli muinoin. Mättökitara raastaa ja repii oikein antaumuksella ja kun kappale on vihdoin ohi, on se kuunneltava uudestaan. Todella hengästyttävä kappale ja jos pitkäsoitto on tätä samaa tasoa, niin perkele tänne se ja heti.

Rock rauha rakkaus onkin sitten ihan erilainen kuin kaksi aiempaa. Kyseessä on kuin pitkäsoiton piilobiisi, studiossa hassuteltu ränkytys, joka rullaa tietyllä monotonisella rockpoljennolla koko ajan eteenpäin. Ainut vaan, että tuplabasarit rouhivat parissa kohtaa niin munaskuita myöden, että ei tätä ihan peruspelleilyksi voi sanoa. Sinkun linjasta muuten hyvin paljon poikkeava biisi on kuitenkin pienimuotoisen voimasoiton jälkeen varsin kova esitys ja päättää sinkun varsin tyhjentävästi.

Albumia odotellessa tämä varmasti purkaa pahimmat paineet ja on MKKK-diggareille pakko-ostos.

Arvosana : 5/5
Arvostelu julkaistu : 2003-03-03
Arvostelija : Henrik Himberg

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.

Comments

One response to “Levyarvostelut”

  1. […] „Levyarvostelut-Konsortiumsprojekt III – Terra Incognita (Die unentdeckte Welt)“. Noise.fi [fi] (Rezension) (auf Finnisch). 26. Oktober 2003. Abgerufen am 26. Februar […]

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.