Profane Omen – Beaten Into Submission

Olo on kuin karjalauman alle jääneellä cowboylla. Nousen ylös ja tutkin onko luita poikki. Korvissa soi, silmät ovat muurautuneet umpeen. Muistan hämärästi asettaneeni levyn soittimeen, ennen kuin menetin tajuntani. Huomaan, että laite makaa vieressäni, savuten. Kuin ihmeen kaupalla masiina toimii edelleen. Haavat vuotavat vieläkin, mustelmia pakottaa, iho sinertää ja hampaita ei erota pikkukivien joukosta. Ehkä minussa sitten on masokistin vikaa, sillä en voi olla painamatta playta uudestaan.

Profane Omenin Beaten in the Submission on absoluuttista turpaanvetoa. Se on materialisoitunutta vitutusta ja hyvää meininkiä. Se on niin taidokkaasti soitettua, että johan siinä menevät musiikkiopistojätkien sormet solmuun, kun koettavat näitä vetää. Saati sitten laulajien äänihuulet, joita oraalinero Jules Näveri todennäköisesti omistaa kolmet, siinä määrin vakuuttavaa on tämä joikaus. Samuli Mikkosen rumputyöskentelystä puhumattakaan.

Death, thrash ja rock ovat tämän tornin rakennuspalikoita. Yhdistelmä ei ole kovin uudenkiiltävän tahi omaperäisen oloinen, mutta voi kristus mitä nämä pojat ovat saaneet siitä aikaan. Kun punk-asenne yhdistetään uskomattomaan tyylitajuun ja visioon, lisätään seitsemän vuotta kiehuneeseen soppaan yli sata keikkaa, kuusi miehistönvaihdosta, kuusi demoa ja uskomaton ammattitaito, saadaan aikaiseksi mitä maittavimpia proteiiniomenoita.

Levyn aloittava Intro on kuin kaukaisen junan kolinaa. Tässä vaiheessa kuulija ei vielä oikein tiedä, mitä odottaa, mutta juna lähestyy lähestymistään, salakavalasti. Ja kun kakkosraita Adrenaline räjähtää soimaan, on jo liian myöhäistä väistää. Ryöpytys hellittää vasta neljännen kappaleen kohdalla, kun levyä mainiosti tasapainottava akustinen välisoitto saavuttaa kuuloelimet. Mutta kun Enemies tämän jälkeen vetää kuuntelijan takaisin pyörteeseen, tuntuu mokoma hempeily lähinnä vittuilulta. Ja sitten mennäänkin kuoleman kielissä Rewindin hittikertsin, Pit Of My Thoughtsin fileerausriffien ja mahtavan Damaged Justicen kautta loppuun. Ja lopussa on hiljaisuus. Ei enää ketään elossa.

Huijasin. Kun tappelut on tapeltu, palvotaan hieman pullon jumalaa ja nauretaan koko jutulle. Asioita ei näet kannata ottaa liian vakavasti.

Ja mitä sitä enää kiertelemään: ihan paras levy.

Arvosana : 5/5
Arvostelu julkaistu : 2006-09-15
Arvostelija : Veli-Matti Kyllönen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.