Heaven Shall Burn – Deaf To Our Prayers

“HEAVEN SHALL BURN are determinated. In fact, you might call them the most uncompromising German export you’ve ever heard, and they are poised and ready to destroy the wall between metal and hardcore.”

Mikä helvetin seinä?

Kuten saatekirjeen sitaatista voisi kuvitella, kyseessä on jälleen yksi metalcoren apostoleista, neljänteen täyspitkäänsä ennättänyt Heaven Shall Burn, joka on annostellut melodisen deathin riffikopasta lajitoveriensa kanssa jo vuodesta 1998 saakka. Yhtye kehuu kuulostavansa mm. Bolt Thowerilta, mutta en allekirjoita väittämää. Sitä vastoin In Flames ja At the Gates hyppivät silmille, paikoin nautittavasti, paikoin ei niinkään.

Puuduttavan yksitoikkoista, en voi muuta sanoa. Kappalerakenteet muistuttavat toisiaan ja riffien sisäiset ratkaisut on kuin suodatettu saman ritilän läpi. Tästä johtuen kuulija kohtaa saman sovituksen noin kymmenen kertaa levyn aikana, eri soinnuilla tosin. En tiedä onko se hyve, mutta toisaalta yksitoikkoisuus taas nostaa selkeästi paremmat osiot täysin uusiin sfääreihin. Paikoin taustalla kilkahteleva syntetisaattori myös puhdistaa ilmaa mukavasti, bändi kun keskittyy lähinnä tykittämään niin nopeasti kuin lähtee, tahi muuten vain paahtamaan (teko) brutaalisti.

Ördäily kuulosta mukavalta. Hardcoren raastinrautaääni on fuusioitu metallisen matalan murahtelun kanssa, kombinaatio on mehevä. Jonkinlaista dynamiikkaa tosin olisi tässäkin suhteessa voitu käyttää, mutta kyllä tuota ihan mielellään kuuntelee. Lisäksi täytyy aina suoda kunniaa yhtyeelle, joka jaksaa jauhaa muustakin kuin sydänsärystä ja vitutuksesta. HSB tekeekin lyriikkaa niiin historiallisista aineistoista kuin nykypäivän yhteiskunnan epäkohdista, mm. globalisaatiosta. Jokainen sitten itse voi päättää, allekirjoittaako poikien poliittiset näkökannat.

Of No Avail ja mybestfriends.com jäivät mieleen, samoin Biogenesis (Undo Creation). Tavallisesti tämän tyyppisestä matskusta ei jää päähän niin mitään, joten ilmiö on verrattain positiivinen. Ja täytyyhän se myöntää, että paikoin lätty rokkaa ihan oikeasti. Metallin ja hardcoren suhteesta on vain kirjoitettu niin paljon, niin paljon, että kaikki mahdolliset kikat on kohta käytetty, eikä ketään enää jaksa kiinnostaa lukea tämän ailahtelevaisen pariskunnan edesottamuksista. Toivottavasti genrestä ei tule metalliskenen Mattia ja Merviä, jotka tunkevat joka otsikkoon vaikka väkisin. Vai onko pahin jo tapahtunut? Joka tapauksessa, kyllä tätä kuuntelee, muttei kauaa. Mutta palataanpa vielä alkuun:

“HEAVEN SHALL BURN are determinated. In fact, you might call them the most uncompromising German export you’ve ever heard, and they are poised and ready to destroy the wall between metal and hardcore.”

Sori Century Median sedät, se oli Accept.

Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2006-09-12
Arvostelija : Veli-Matti Kyllönen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.