Levyarvostelut

Elisabeth Underground – 2

Vakuutuin Elisabeth Undergroundin tuotannosta tilatessani yhtyeen omakustannedebyytin Noisen arvion rohkaisemana. Sittemmin päädyin itse kirjoittamaan juttuja Noiseen ja käsissäni on bändin uunituore kakkosalbumi.

Äkkisältään yksinkertaisten ja minimalistisen musiikkimaiseman takaa löytyy jokaisella kerralla pieniä yksityiskohtia, jotka valloittavan vastaanottajansa. Bändin tuotanto on mielialamusiikkia, jonka kuunteleminen samalla satuttaa ja palkitsee tiettyinä hetkinä. Mielenkiintoisena faktana sanoitukset on kirjoittanut Henri Lidström ja silti Malla Malmivaaran laulamana ne vaikuttavat hänen omilta ajatuksiltaan.

Tiny Star intron jälkeen albumin lähtee vahvasti käyntiin Novocain raidalla, jolla Mallan hunajainen lauluääni syleilee kuulijaansa lämmöllä. Loistava raita, jonka lopun suorastaan pilaa stephenhawskinsmainen robottiääni. Everywhere I Look I See Lovers nousee esille vahvan sanoituksen ja melodian myötä, jota säestetään pahaenteisellä rytmityksellä ja rautalankakitaroilla. Perhaps A Satellite puolestaan säväyttää tyylikkään rauhallisella tunnelmallaan päättäen lopulta albumin tehokkaalla loppurypistyksellään.

Ulkomaisina vertailukohtina voi osin pitää Massive Attackia, Portisheadia ja Cocteau Twinsiä. Kotimaisista lähimmäksi osuu Kemopetrol. Vertailu on toisaalta turhaa Elisabeth Underground toteuttaa esittää omaa hämmästyttä kaunista ja koskettava tunnelmamusiikkia. Ainoana negatiivisena asian voi mainita hienoisen sisäänpääkääntyneisyyden. Bändin musiikki ei kutsu puoleensa, vaan laittaa kuulijan etsimään itse turvallisen reitin perille. Näin paperilla ilmaistuna ei sekään vaikuta enää kovinkaan negatiiviselta asialta.

Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2006-09-12
Arvostelija : Jarkko Veijalainen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.