Baphomet – The Dead Shall Inhert
Death metal elää ja on voimissaan. Tästä huolimatta on rattoisaa, ja tietenkin sivistävää, palata välillä takaisin ajassa ja tutkia sitä, mistä tämä kaikki ärinä ja viha olikaan lähtöisin. Uudelleenjulkaisut tuntuvat joskus tarpeettomilta rahastuksenkatkuisilta toimilta, mutta aika ajoin seasta pomppaa esille ihan asiallisiakin julkaisuja, ja tällainen on ehdottomasti Baphometin v. 1992 alun perin julkaistu albumi The Dead Shall Inherit. Yhtye hylkäsi myöhemmin nimensä siirtyäkseen paremmaksi katsomaansa Banishediin, mutta nimenvaihdosta huolimatta ei yhtyeen ura jäänyt kovin pitkäksi.
Baphomet edustaa 1990-luvun alussa Yhdysvalloissa syntynyttä ja siellä riehuvaa brutaalin death metalin linjaa, jonka suuria nimiä ovat mm. Suffocation ja Immolation. Kyseessähän on tarkennettuna siis New Yorkista kotoisin oleva grindcorea death metaliin yhdistelevä suuntaus, josta The Dead Shall Inherit -albumi on kelpo esimerkki. Levy-yhtiö vannoo bändin kulttiaseman nimeen, eikä sitä parane kiistää. Alkuperäinen materiaali on saanut kasvojenkohotuksen, joten vanhat sävelet putoilevat korviin sulavasti ja voimalla.
Mitä albumista voisi siis sanoa? Ainakaan materiaali ei ole vanhentunut tai erotu liikaa nykyaikaisista metallipumpuista. Varsinkin uudelleen masterointi on hoitanut tehtävänsä, ja albumi maistuu vasta eilen leivotulta pullalta. Kaikkea ei ole kuitenkaan saatu tai haluttu hioa täysin kiiltäväksi, joten albumilta paistaa rehellinen tekemisen meininki. Hittejäkin löytyy, ja erityisesti Valley of the Dead piristää kummasti päivää. Annetaan kuolleiden vaeltaa pitkin mäkiä, jos se inspiroi näin rullaaviin ja äkäisiin riffeihin. Vile Reminiscencessä päästetään piru kunnolla irti ja veivataan lanteet ja rummut solmuun brutaalin vauhdin voimalla. Kyllä tällaiselle menneiden muistelulle tai niihin tutustumiselle voi näyttää vihreää valoa ja suositella muillekin halukkaille.
Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2006-09-08
Arvostelija : Sini Hytönen
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.
Comments
One response to “Levyarvostelut”
[…] „Levyarvostelut-Konsortiumsprojekt III – Terra Incognita (Die unentdeckte Welt)“. Noise.fi [fi] (Rezension) (auf Finnisch). 26. Oktober 2003. Abgerufen am 26. Februar […]