Levyarvostelut

They Stole A Million – Secondhand Happiness

Vuosia kasassa ollut They Stole A Million näyttää jääneen kehityksen varjoon. Verrattuna vaikkapa menestyneeseen I Walk The Line -tuotantoon, joka on löytänyt oman toimivan juttunsa, TSAM esittää samaa melodista ja melankolista punkrockia edelleen väännetään kuin aiemmalla The City That Day -albumilla. Yksikään EP:n kappaleista ei nouse selvästi esille samankaltaisten ja tempoisten rykäisyjen juokosta.

Sanoituksiltaan julkaisu on kuin kaunisteltu versio Juoppohullun päiväkirjasta. Lieneeko julkaisun teemana ollut, ettei pullosta löydy kuin käytettyä onnellisuutta? Laulaja Mirkon ärsyttävä fraseeraus ja tönkkö englannin ääntämys tekevät lisää hallaa kokonaisilmaisuun. Toivoisin ryhmän kehittävän tyyliään edes hienoisilla muutoksilla. Tästä EP:stä jäi puuduttava fiilis. Voin kuitenkin kuvitella, että biisit toimivat paremmin livenä kuultuina.

Arvosana : 2/5
Arvostelu julkaistu : 2006-09-29
Arvostelija : Jarkko Veijalainen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.

Comments

One response to “Levyarvostelut”

  1. […] „Levyarvostelut-Konsortiumsprojekt III – Terra Incognita (Die unentdeckte Welt)“. Noise.fi [fi] (Rezension) (auf Finnisch). 26. Oktober 2003. Abgerufen am 26. Februar […]

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.