Rebel .357 – First Blood
Kun bändin ulosannista jää päällimmäiseksi mieleen asenne, ei voida mennä paljoa huti. Rebel .357:n demon kanssa kävi näin – ja biisit, soitto ja soundi tulivat heti perässä.
Ihan piti herra Googlelta kysyä, että missä on Rautjärvi. Siellä se on itärajan tuntumassa, jokseenkin yhtä kaukana Saimaasta kuin Laatokasta. Sieltä ponnistaa tämä yhtye. Vaikka kyseessä on neljä vasta kovin nuorta miestä, niin rauhassa on hommaa hauduteltu ja voisin epäillä maantieteellisen etäisyyden kaikesta antaneen tälle oivan kasvualustan.
Rebel .357 soittaa punkahtavaa thrashmetallia, jossa molempien tyylilajien hyvät puolet yhdistyvät eli nopeutta, huutolauluja, riffejä, tarttuvuutta ja hurttia ennakkoluulottomuutta on riittämiin. Vaikka en elänytkään 1980-luvun alussa Amerikan itä- enkä länsirannikolla, niin sen ajan meininki tästä vahvasti välittyy. Thrashmetallin pioneerimuusikot sanovat kehitelleensä tyylilajin yhdistelemällä heavymetallia ja punkia. Samaa löytämisen riemua tässäkin on, vaikka toki on sanottava että mitään uutta ei löydetä, ainoastaan aina palava hyvä meininki.
Ensimmäinen biisi Terminator – Destory All Humans on demon ehdottomasti paras, hieno käyntikortti bändin tyyliin. Herkkä kitarointi alussa osoittaa missä kohdin suuta kieltä soittaessa pidetään (melodia on vieläpä Terminator-leffan tunnusmusiikki) ja tästä biisi käynnistyy nopeaan riffittelyyn ja punkahtaviin huutolauluihin. Recession ja Blood On The Road kuuluvat suosikkeihini myös. Lyhykäisessä Death Row Owerflow’ssa kohkaaminen saa jo liiaksi otetta ja homma kaatuu. Soundit ovat demomaisen rupiset, mutta sopivat yhtyeen musiikkiin eikä niistä siten ole napisemista.
Jos Rebel .357 tästä vielä hieman tiivistäisi ilmaisuaan saavuttaisi se ihailemansa Terminaattorin tuhoamistaidon. Bändillä on perustaidot ehdottomasti kohdallaan ja sillä on persoonallinen, lyömätön asenne. Jatkossa biiseihin vauhtia ja koukkuja entiseen malliin. Ja vaikka kaahailtaisiinkin, niin sitten tarkan kartan mukaan.
Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2006-09-26
Arvostelija : Teemu Lampinen
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.